Tallinnan televisiotorni. Kuvakaappaus videolta: TELETORN / YOUTUBE

Kuva hämmästyttää: Tallinnan tv-torni näkyy Helsinkiin

Pääkaupunkien etäisyys on noin 80 kilometriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaalisessa mediassa on ihasteltu ja hämmästelty Helsingissä otettua kuvaa Tallinnan televisiotornista.

Pääkaupunkien välimatka on karkeasti arvioiden noin 80 kilometriä linnuntietä pitkin. Kirkkaalla ja selkeällä molempien pääkaupunkien siluettia ja korkeimpia maamerkkejä voi näkyä Suomenlahden yli vastarannalle.

Jutun alla olevassa kuvassa Tallinnasta näkyy tv-torni, joka näyttää ikään kuin nousevan merestä punaista taivasta vasten. Saatetekstin mukaan kuvan on ottanut Janne Hirvonen. Kuvasta kertoi myös virolainen Postimees -lehti.

Vastaavia kuvia on nähty ennenkin. Muutama vuosi sitten kerrottiin, kuinka Helsingin siluetti oli erottunut Tallinnan tv-tornista. Horisontissa siintävästä Helsingistä erottui muun muassa Salmisaaren voimalaitos, Pasilan linkkitorni ja Kalasataman tornitalot.

Tallinnan tv-tornin korkeus on 313 metriä ja rakennuksessa on myös yleisölle avoin Pohjois-Euroopan korkein avoin näköalatasanne ja ravintola 175 metrin korkeudessa.

Tallinn TV tower seen from Helsinki
byu/uzgrapher inEesti

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)