Donald Trump on tekemässä paluun Valkoiseen taloon neljäksi vuodeksi eteenpäin. Huolet siitä, että tuloksen kiistäminen tai tiukkuus toisi välitöntä rauhattomuutta amerikkalaiseen yhteiskuntaan lienevät hälventyneen. Sen verran selkeä on Trumpin voitto Kamala Harrisista, ettei demokraateille jää käteen muuta kuin jälleen pohdinta siitä, miksei heidän ehdokkaansa pystynyt kisassa parempaan.
Puolueelle tappio on eksistentiaalista luokkaa ja vertautuu Hillary Clintonin häviöön – ehdokkaat eivät nyt innosta eikä heidän agendansa riitä kaatamaan vastapuolta.
Hieman laajemmasta tulokulmasta katsottuna vaalitulos asettuu varsin erikoiseen jatkumoon. Vuodesta 2016 lähtien Yhdysvalloissa on ollut vain yhden kauden presidenttejä. Tämä jatkuu. Vaikka Trumpille kausi on toinen, se ei ole peräkkäinen, ja jää hänen viimeisekseen perustuslain mukaisesti. Vuonna 2028 Yhdysvalloissa valitaan siis joka tapauksessa taas uusi presidentti.
Heiluriliike on todellinen. Vertailukohtaa tarjoaa se, että edellisen kerran ennen vuotta 2016 yhden kauden presidentiksi jäi George H.W. Bush vuosina 1989-1993. Toisin sanoen presidentinvaalit ovat jo pian 10 vuoden ajan olleet epävakauden lähde, joka on jättänyt varsinkin Yhdysvaltojen liittolaiset haukkomaan henkeään kerta toisensa jälkeen – ja luonut samalla epävarmuutta Washingtonin kansainvälisten painopisteiden osalta.
Epävarmuuteen kannattaa valmistautua jälleen. Vaikka Trumpin virkaanastujaisiin on vielä aikaa, puhuttamakaan 100 ensimmäisen päivän rajapyykistä tai ylipäätään tulevien vuosien konkretiasta, joitain oletuksia voi tehdä jo nyt.
Kyseessä ei ole enää sama Trump kuin aiemmin: hän on oppinut virheistään, ehtinyt valmistautua, lienee itsevarmempi ja jokseenkin pidäkkeettömämpi kuin aiemmin. Enää ei tarvitse pohtia uudelleenvalintaa. Hänellä on neljä vuotta aikaa jättää jälkensä maansa historiaan – ainakin lähtökohtaisesti. Unohtamatta sitä, että republikaaninen kontrolli kongressissa vaikuttaa täydelliseltä. Tämä antaa presidentille poliittista liikkumatilaa suorastaan pelottavan paljon.
Maailmanlopun teorioihin ei kannata uskoa, mutta Trumpin toinen hallinto kannattaa ottaa vakavasti Atlantin toisella puolella. Hänestä on jo kokemusta ja tiedämme, että Trump usein tarkoittaa mitä sanoo. Minkäänlaiseen ylimielisyyteen tai ylenkatsomiseen ei tällä kertaa ole varaa. Sen verran paljon eurooppalaisillakin on tällä hetkellä pelissä jo pelkästään omalla mantereella.
Tämän tietää myös Donald Trump, joka hyvin todennäköisesti tulee antamaan kylmää kyytiä Yhdysvaltojen liittolaisille niin puolustusmenojen, kauppapolitiikan kuin Ukrainankin osalta.
Hallinnon ei tarvitse etsiä keinovalikoimia painostukselle kovinkaan kaukaa. Pahimmillaan Yhdysvallat voi nyt haastaa oman sitoutumisensa Natoon senaatin tuella, vetäytyä osittain Euroopasta ja vähentää merkittävästi aseellista tukea Ukrainalle.
Trump ei myöskään epäröi tavata autoritäärisiä johtajia tai ylipäätään käydä heidän kanssaan vuoropuhelua. Selvää lienee sekin, että ainakin kansainvälinen työ ilmastonmuutosta vastaan ja YK-yhteistyö päätyvät Washingtonissa silppuriin. Tämä ei tarkoita, että pahin mahdollinen toteutuisi, mutta kaiken tämän tiedostaminen on viisautta kun uuden hallinnon aloitukseen varaudutaan pääkaupungeissa.
Lohdullista saattaa olla se, että tällä hetkellä Yhdysvaltojen vastustajat ja kilpailijat ovat tiivistäneet rivejään tavalla, joka kannustaa Trumpinkin hallintoa enemmän yhteistyöhön kuin rivien hajottamiseen omien perinteisten liittolaisten kanssa.
Vieraillessani Pekingissä kesällä, siellä esiintyi syvää huolta Trumpin ja kovan Kiina-linjan paluusta. Eli automatiikkaa ei kannata nähdä siinäkään, että Iranin, Venäjän, Pohjois-Korean tai Kiinan kaltaisten valtioiden elämä muuttuisi nyt helpommaksi. Kaikki ovat odottavalla kannalla eri mantereilla ja katsovat, mihin suuntaan Yhdysvallat kääntyy. Pelimerkit asetetaan pöydälle vasta myöhemmin.
Suomen on sopeuduttava
Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua tilanteeseen. Olemme Nato-jäsenyyden myötä sitoneet turvallisuutemme osittain Yhdysvaltojen sateenvarjon alaisuuteen. Sen elinvoimaisuuteen panostaminen tulisi olla hallituksen yksi ulkopolitiikan strateginen painopiste.
Vaikka meille tärkeää onkin muistuttaa kansainvälisen oikeuden ja Naton kaltaisten organisaatioiden keskeisyydestä, tulee Yhdysvaltojen suhteeseemme väistämättä nyt aiempaa voimakkaampi Trumpin taajuudelle säädetty kahdenvälinen ja yhteispohjoismaalainen väylä.
Tämä tarkoittaa DCA-sopimuksen soveltamista, kauppa- ja teknologiapolitiikkaa sekä pyrkimystä lähestyä Washingtonia kaikkien Pohjoismaiden voimin. Varsinkin viimeinen kohta on meille tärkeä, sillä Yhdysvallat-Pohjoismaat-huippukokousformaatti on nyt jälleen tärkeä. Kenties sen ajamiseksi olisi nyt eväitä, kunhan uusi hallinto asettuu uomiinsa?
Kokonaan oma lukunsa on puolustukseen panostaminen. Jos mitään muutoksia ei tehdä, Suomen puolustusmenojen bkt-osuus tippuu parin vuoden päästä alle kahden prosentin. Tämä olisi myrkkyä Donald Trumpin kaudella, jolloin suunnitelmia kunnianhimoisemmasta puolustusmenojen tasosta kannattaisi ryhtyä pohtimaan vakavasti. Voisipa kenties lakiin kirjata tuon kahden prosentin minimitason, jos siis suomalaiset päättäjät ovat tosissaan maanpuolustuksen ylläpitämisestä maailmanpoliittisesti epävarmoina aikoina. Joka tapauksessa omaan puolustukseen kannattaa nyt satsata, eikä jäädä odottelemaan parempia aikoja.
Yhtä olennaista on uuden hallinnon avainhenkilöiden (kabinetti ja neuvonantajat) hahmottaminen ja kontaktointi, aktiivisuus senaatin suuntaan sekä Heritagen kaltaisten ajatushautomoiden kuulostelu tarkkaan.
Suomen nykyiselle hallitukselle kaikki hallinnon uudet henkilöt lienevät uusia tuttavuuksia. Niin tasavallan presidentin kanslian, ulkoministeriön kuin puolustusministeriönkin on nyt tehtävä jalkatyötä heidän suuntaansa. Eipä sekään ole lainkaan vähäistä, että entinen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala on nyt osa Nokian joukkuetta ja avaa varmasti Suomelle ovia alalla, joka kiinnostaa kovasti Washingtonia. Suhteet ovat kaikki kaikessa, vaikka yksittäiset ihmiset ovatkin muttereita osana isompaa koneistoa.
Esimerkiksi keväällä 2021 sain Heritagen suhteiden kautta yhteyden Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana toimineeseen Robert C. O’Brieniin ja välitin hänelle viestiä siitä, miksi Suomi olisi amerikkalaisten kannalta hyvä lisä Natoon. Tämä otettiin vastaan kovin myönteisesti ja tapaus muistuttaa, miten pienestä koostaan huolimatta mutteritkin ovat olennainen osa kokonaisuutta.
Edessä on vielä vauhdikkaita käänteitä ja tulevaa on vaikea ennustaa vielä tässä vaiheessa. Varmaa on kuitenkin ainakin se, etteivät turbulentit vuodet maailmanpolitiikassa ole päättymässä.
Viisas varautuu nyt monenlaisiin vaihtoehtoihin.
