Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen ottaa Alman vaalikoneessa kantaa väittämään Palkkojen verotusta tulee keventää, vaikka se heikentäisi julkisia palveluita. Monen muun eduskuntaehdokkaan tavoin Häkkänen arvostelee kysymyksen asettelua.
– Kysyjä erehtyy! Palkka- ja eläkeveroa voidaan keventää ilman palveluleikkauksia. Ansiotuloverovennys vahvistaa ostovoimaa ja työhaluja. Se vahvistaa taloutta ja lopulta tuo myös paremman verokertymän julkisiin palveluihin, Antti Häkkänen toteaa Alman vaalikoneelle perusteluinaan.
– Veronkevennys rahoitetaan työllisyyttä lisäämällä ja muun muassa tupakkaveroa kiristämällä. Kokoomus ei siis rahoita ansiotuloverokevennystä palveluista leikkaamalla. Kysymys on vinossa.
Samaa mieltä on kokoomuksen ryhmäjohtaja Kai Mykkänen, joka sanoo Alman vaalikoneessa, että kokonaisveroaste on jo Suomessa korkea.
– Työn ja yrittämisen verot ovat liian korkeita ja niitä on alennettava. Julkisessa taloudessa voi satsata tärkeimpiin asioihin nykyistä enemmän ja samalla laskea veroja. Velkakierteen katkaisu on ensisijaista, Kai Mykkänen sanoo.
Myös kokoomuksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Elina Valtonen huomauttaa asiasta vaalikonevastauksessaan. Hänen mukaansa ”kilpailukykyinen verotus ja kestävä julkinen talous eivät ole ristiriidassa, vaan edellyttävät toisiaan”.
– Kannustava verotus on elinehto kasvulle ja talouskasvu taas auttaa meitä lisäämään ihmisten elintasoa ja hyvinvointia sekä pelastamaan julkisen talouden, Elina Valtonen toteaa.