Sähköpotkulautojen käyttöä on rajoitettava, sanoo Mehiläisen tapaturmapäivystyksen vastuulääkäri Teemu Helkamaa MTV:n haastattelussa.Helkamaa kehottaa vanhempia harkitsemaan tarkkaan sähköpotkulaudan vuokraussovelluksen lataamista alaikäisen puhelimeen. Lautojen täyskieltoon ei lääkäri kuitenkaan ota kantaa.
– Jos kuitenkin lääkärinä mietin yhteiskunnan kannalta, niin kyllähän se neljän kuolemantapauksen jälkeen rupeaa olla hyvä ja perusteltu kysymys. Ainakin rajoittaa käyttöä, hän sanoo.
Tänä vuonna Suomessa on kuollut neljä ihmistä sähköpotkulautaonnettomuuksissa. Uhreista kolme oli alaikäisiä.
Lauantaina uutisoitiin sähköpotkulautavammoja tulleen kuluneen vuoden aikana HUS-yhtymän hoidettavaksi 204 kappaletta. Määrä on ollut viime vuosina laskussa.
MTV:n haastattelussa Helkamaa myös pohtii, miksi onnettomuudet ovat vaatineet erityisen paljon kuolonuhreja juuri tänä vuonna. Totuttuaan lautoihin ihmiset myös uskaltavat ajaa niillä entistä rohkeammin, hän arvelee.