Suomen Yrittäjät vaati viime sunnuntaina riippumattoman jälkiselvityksen tekemistä korona-ajan rajoituksista. Lääkäripalveluyritykset ry (LPY) kannattaa esitystä ja edellyttää, että samassa yhteydessä tehdään perusteellinen selvitys koko pandemian hoidon toteuttamisesta.
− Koronapandemian alkamisesta on kulunut yli viisi vuotta. Ongelmia terveyspalveluiden saatavuudessa perustellaan kuitenkin yhä koronakriisillä, hämmästelee LPY:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.
LPY:n näkemyksen mukaan koronatestaukset, jäljittäminen ja rokotukset olisi voitu toteuttaa tehokkaammin ja nopeammin tekemällä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa sekä hyödyntämällä laajemmin yksityisten palveluntuottajien kapasiteettia.
Myös julkisen terveydenhuollon hoitovelan kasvua koronan seurauksena olisi voitu hillitä merkittävästi esimerkiksi ohjaamalla kiireetöntä hoitoa tarvitsevia potilaita yksityiseltä sektorilta hankittavien palveluiden piiriin.
− Koronapandemian hoidossa oli paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon kapasiteettia hyödynnettiin siinä todella vähän. Myös julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyö ontui ja viestintä alan toimijoille oli monesti heikkoa, Partanen kertoo.
LPY vaatii, että riippumattomalta taholta tilataan selvitys koronapandemian hoidosta kokonaisuudessaan. Sen pohjalta voidaan arvioida, missä onnistuttiin, ja mitä täytyy jatkossa tehdä toisin. Tämä mahdollistaa virheistä opiksi ottamisen sekä paremman varautumisen uusien pandemioiden kohtaamiseen.
− Jälkiselvityksessä on arvioitava sitä, kuinka tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisella tavalla koronatoimet toteutettiin. Siinä on kuvattava tehdyt toimenpiteet ja arvioitava kattavasti niiden toteutustapoja, Partanen esittää.
Lääkäripalveluyritysten mielestä selvityksessä täytyy arvioida myös sitä, millainen kapasiteetti yksityisellä sektorilla olisi ollut auttaa kriisin hoidossa, ja kuinka sitä hyödynnettiin. Olisiko hoitoonpääsyä voitu nopeuttaa sekä terveyshaittoja ja hoitovelkaa pienentää, jos olisi käytetty enemmän yksityisellä sektorilla tarjolla olevia palveluita?
Partanen huomauttaa, että korona ei todennäköisesti jää viimeiseksi pandemiaksi tai kriisiksi, joka rantautuu Suomeen.
– Tämä selvitys tukisi siten myös varautumisen kehittämistä ja valmiuden parantamista, hän sanoo.