Ensi viikolla Vilnassa alkaa Naton huippukokous, jonka pitäisi muun muassa määritellä uudelleen Ukrainan tukistrategia. Tähän asti tuki on ollut merkittävästi pienempää kuin aiemmissa sodissa hyökkäyksen kohteeksi joutuneille maille annettu tuki.
Tällaiseen tulokseen päätyi Kielin yliopiston tutkija Christoph Trebesch. Tulokset julkaistiin VoxUkrainessa 14. kesäkuuta. Tutkimus kohdistui ajanjaksoon 24. tammikuuta 2022–15. tammikuuta 2023, jolta lopullisia tietoja oli saatavissa.
Ukrainan suurin tukija on ollut Yhdysvallat (73,18 miljardia euroa), jonka tuki on yli puolet koko lännen antamasta tuesta. EU maat ovat tukenee Ukrainaa 55,12 miljardilla eurolla, josta 29,92 miljardia Euroopan komission ja Euroopan neuvoston kautta.
Euroopan suora tuki vaihtelee paljon, mikä tulee erityisen selväksi, kun tukea arvioidaan suhteessa maiden bruttokansantuotteeseen. Silloin suurimmiksi tukijoiksi nousevat Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki ja Bulgaria. Viron ja Latvian tuki nousee yli prosenttiin bkt:sta.
Samaan aikaan rikkaiden Länsi-Euroopan maiden, kuten Italian ja Espanjan, tuki on ollut vain 0,03 ja 0,06 prosenttia bkt:sta.
Jos tukeen lasketaan mukaan Ukrainan pakolaisten majoittamiskulut, kasvaa Itä- ja Länsi-Euroopan välinen kuilu vielä suuremmaksi. Sitä laskelmaa johtavat Puola (yli 2 % bkt:sta), Viro, Latvia, Tšekki ja Liettua. Vähiten Ukrainaa ovat tukeneet Espanja, Italia ja Ranska.
Tuessa on myös viivettä: kaksi suurinta tukijaa, Yhdysvallat ja EU, ovat antaneet vasta alle puolet luvatusta tuesta. Saksa on ainoa poikkeus; se on antanut kaiken, mitä on luvannut.
Tuen epäsäännöllisyys on myös ongelma. Alkuinnostuksen jälkeen tuki putosi lähes nollaan kesällä 2022 ja lisääntyi merkittävästi uudelleen vasta vuoden lopulla.
Vertailu muille aiempina vuosikymmeninä hyökkäyksen kohteeksi joutuneille maille annettuun tukeen oli myös yksi tutkimuskohteista.
Persianlahden sodassa vuosina 1990–91 muun muassa Japani tuki Kuwaitia 1,5 biljoonalla jenillä, joka vasta nykyeuroissa 23,6 miljardia euroa ja oli 0,3 prosenttia sen bkt:sta, kun tuki Ukrainalle on ollut 0,02 prosenttia bkt:sta. Saksan tuki Kuwaitille oli 16,9 miljardia Saksan markkaa (nykyeuroissa 21,5 miljardia) ja silloin 0,55 prosenttia bkt:sta, kun Ukrainalle annettu tuki on ollut 0,17 prosenttia bkt:sta.
Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat toimitti yksin Britannialle muun muassa yli 25 000 panssarivaunua ja yli 15 000 lentokonetta ja Neuvostoliitolle muun muassa yli 12 000 panssarivaunua ja yli 15 000 lentokonetta, joista yli 10 000 oli hävittäjiä.
Viime vuonna Ukraina sai Yhdysvalloilta panssaroitua kalustoa ja tykkejä alle 500 ja alle sata raketinheitinjärjestelmää. Jopa tasavaltalaiset Espanjan sisällissodassa vuosina 1936–39 saivat länneltä enemmän aseita kuin Ukraina on saanut.
Toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain vuosittainen tuki Britannialle oli 2,6 prosenttia ja Venäjälle 1,2 prosenttia bkt:sta. Sen tuki Ukrainalle oli 0,21 prosenttia viime vuonna. Yhdysvaltain tuki Korealle vuosina 1950–1953, Etelä-Vietnamille 1965–1975 ja Irakille 2003–2010 ylittää myös merkittävästi Ukrainan saaman tuen. Vain vuosittainen tuki Afganistanille on verrattavissa Ukrainan saamaan tukeen.
Nykyisenä jatkuva tuki saattaa estää Ukrainan tappion, mutta ei riitä kääntämään sotaa eikä luomaan uskottavaa uhkaa Venäjää vastaan sodan lopettamiseksi.