Pääministeri Petteri Orpo tervehti vieraita valtakunnallisessa lasten itsenäisyyspäivän juhlassa Kansallisoopperassa Helsingissä 4. joulukuuta 2024. Juhlaan on kutsuttu Suomen jokaisesta kunnasta kaksi vuonna 2014 syntynyttä lasta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Lapset kutsuttiin juhlimaan 107-vuotiasta Suomea

Jokaisesta Suomen kunnasta kutsuttiin kaksi vuonna 2014 syntynyttä lasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) isännöi valtakunnallista lasten itsenäisyyspäivän juhlaa keskiviikkona 4. joulukuuta Kansallisoopperassa Helsingissä. Valtioneuvoston kanslia kertoo asiasta tiedotteessa.

Tilaisuuteen on kutsuttu jokaisesta Suomen kunnasta kaksi vuonna 2014 syntynyttä lasta. Tilaisuuden tarkoituksena on muistuttaa, että itsenäisyyspäivän juhlinta kuuluu kaikille ja kaikenikäisille, niin lapsille kuin aikuisille.

Juhlan teemana on tänä vuonna ”Et ole yksin”. Hallituksen ministereistä juhlaan osallistuvat myös oikeusministeri Leena Meri (ps.), ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.), opetusministeri Anders Adlercreutz (r.), tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.), liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist (r.), liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.), sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.), kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.), sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sekä eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strand (r.).

– On ilo ja kunnia jatkaa perinnettä ja kutsua kaksi kymmenvuotiasta kunniavierasta kaikkialta Suomesta juhlistamaan itsenäisyyttä. Myös juhlan tämän vuoden teema on erityisen tärkeä. On lasten ja nuorten sekä yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää, että pystymme vähentämään yksinäisyyttä ja lisäämään yhteisöllisyyttä, juhlan isäntä pääministeri Orpo toteaa tiedotteessa.

Virallisen osuuden jälkeen vieraille on luvassa monenlaista ohjelmaa, makeaa ja suolaista syötävää sekä musiikkia. Juhlassa nähdään aikaisempien vuosien tapaan myös yllätysohjelmanumero. Juhlan juontaa Christoffer Strandberg.

Oopperataloon Helsinkiin saapuu tämän hetken tiedon mukaan 541 lasta 294 kunnasta koko Suomen laajuudelta. Vieraita saapuu niin Suomen pohjoisimmasta kunnasta Utsjoelta, eteläisimmästä kunnasta Hangosta kuin manner-Suomen läntisimmästä kunnasta Korsnäsistä.

Nyt kuudetta kertaa järjestettävä valtakunnallinen lasten itsenäisyyspäivän juhla on vakiintunut osaksi itsenäisyyspäivän juhlintaa. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Suomi 100 -juhlavuoden yhteydessä vuonna 2017.

Juhla suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Mannerheimin lastensuojeluliiton ja lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa. Tänä vuonna juhla järjestetään yhteistyössä Kansallisoopperan ja -baletin kanssa.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 107 vuotta Suomen itsenäistymisestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)