Ruotsin poliisi tehtävällä Göteborgissa huhtikuussa 2024. / HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Lapsi ampui israelilaisen puolustusyhtiön pihalla Ruotsissa

Poliisi otti kiinni alle 15-vuotiaan Elbit-konsernin toimipisteen ampumisesta Göteborgissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alle 15-vuotias lapsi tai nuori on otettu kiinni ampumisesta israelilaisen yrityksen pihalla Ruotsin Göteborgissa. Ampumista tutkitaan poliisin mukaan murhan yrityksenä, kertoo Aftonbladet.

Tapaus sattui torstaina aamupäivästä Göteborgin Kallebäckissa sijaitsevan Elbit Systemsin edustalla. Elbit on puolustusteknologiaan erikoistunut konserni, jonka pääkonttori sijaitsee Israelin Haifassa. Se valmistaa esimerkiksi sensoreita, droneja, kranaatinheittimiä ja harjoituslentokoneita. Ruotsissa yhtiö on sivujensa mukaan toiminut vuodesta 2020. Göteborgissa valmistetaan johtamisjärjestelmä- ja viestiteknologiaa.

Elbitin toimipisteelle Göteborgissa saapui ruotsalaismedian mukaan runsaasti poliisiautoja ja helikopteri. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan kukaan ei tiettävästi loukkaantunut välikohtauksessa.

Ruotsin Elbitiin on kohdistunut aiemminkin väkivaltaa ja sen uhkaa. Kesällä poliisi pidätti naisen, joka toi Elbitin Göteborgin-toimipisteen ovelle räjähteen. Ennen tätäkin yhtiöön on kohdistunut SVT:n mukaan vandalismia.

Lähi-idän tilanne ja Israelin ja Iranin pahasti tulehtuneet välit ovat heijastuneet Ruotsiin myös siellä vaikuttavan järjestäytyneen rikollisuuden kautta. Lokakuun alussa Israelin lähetystöä kohti Tukholmassa ammuttiin ja pian sen jälkeen Tanskan Kööpenhaminassa Israelin lähetystön pihalla räjähti kaksi käsikranaattia. Molemmissa tapauksissa otettiin kiinni nuoria, jotka liittyvät rikollisjengi Foxtrotiin.

Foxtrotin johtaja Rawa Majid, kutsumanimeltään Kurdikettu, työskentelee Israelin tiedustelupalvelu Mossadin mukaan Iranin islamistihallinnon hyväksi.

Lue myös: Ruotsin rikollisjengi hyökkäsi Israelin lähetystöjä vastaan

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)