Suosittua Maaseudulta maailmalle -tv-sarjaa Seppo Hovin kanssa juontava SDP:n ex-poliitikko Lasse Lehtinen kirjoittaa Ylellä nuoruusvuosiensa ajoista. Hänen mukaansa esimerkiksi 1960-luvulla ei ymmärretty sanaa ”suomettuminen”.
– Suomen kansa joutui sodan jälkeen rakentamaan Neuvostoliitosta ja sen johtajista sellaisen uuden kuvan, jonka se saattoi hyväksyä. Niinpä kuva Stalinista muuttui hyväntahtoiseksi ”kansojen isäksi”, jonka yllättävä suopeus suomalaisia kohtaan herätti jopa kiitollisuuden tunteita, Lasse Lehtinen kuvailee.
– Stalin oli ollut kuin ankara isä, joka yllättäen laski remminsä eikä lyönytkään lasta, jonka pelko vaihtui hetkessä kiitollisuudeksi.
Lehtisen mukaan Suomi sairastui Tukholman syndroomaan. Se on psykologinen tila, jossa vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille syntyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiin.
– Vuosien mittaan Suomen ja Neuvostoliiton suhde alkoi muuttua panttivangin ja sieppaajan suhteeksi, jossa panttivanki hetki hetkeltä ymmärsi paremmin sieppaajan perusteluja, Lehtinen analysoi.
Taudista kärsivät saattavat hänen mukaansa antaa jälkeenpäin vangitsijoistaan heille myötämielisiä todistuksia.
– Ruvettiin järjestämään juhlia, joissa kiitettiin Leniniä Suomen itsenäisyydestä ja kehuttiin mainiota yya-sopimusta. Järjestettiin juhla jopa sen kunniaksi, että oli kulunut 10 vuotta siitä, kun Suomi sai takaisin Porkkalan.
Yya-sopimuksesta ei Lasse Lehtisen mielestä milloinkaan ollut varsinaista sotilaallista hyötyä Neuvostoliitolle. Hänen mukaansa ”siellä lähdettiin realistisesti siitä, että tosi paikan tullen toinen puoli Suomesta, asekätkijät ja muut parantumattomat hatut, lipeää sopimuksen velvoitteista”.
– Suomen sisäpolitiikassa sopimuksen liturginen painoarvo sen sijaan oli musertava. Sopimus oli virallisen myssypolitiikkamme valtioviisaudeksi ylistämä. Jokainen valtiollinen puheenvuoro sisälsi aina viittauksen siihen. Yksikään suomalainen ei uskaltanut sitä haastaa, ja se riitti Moskovalle.
