Otavan kustantama tohtori, Sdp-poliitikko Lasse Lehtisen ja keskustalaisen ex-valtiosihteeri tohtori Risto Volasen teos 1918. Kuinka vallankumous levisi Suomeen julkaistaan tänään.
– Talvi 1918 oli dramaattinen vaihe Suomen historiassa. Pian itsenäiseksi julistautumisen jälkeen Venäjällä koettu vallankumous levisi Suomeen ja syttyi sota, joka jakoi kansakunnan kahtia. Tragedian syitä hahmotetaan usein Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian pohjalta. Näin sodasta piirtyy kuitenkin vino kuva, kustantajan esittelytekstissä todetaan.
Kirjan mukaan vallankumousyritys ei käynnistynyt vain työkansan katkeruudesta. Mukana olivat Venäjän vallankumous, sosiaaliset epäkohdat ja sotatalouden epävakaudet, ”mutta sen sytyttäjiksi tarvittiin muutama aatteessaan kiihkomielinen oppinut”.
– Pohjantähti-trilogia ja Vänrikki Stoolin tarinat antavat arvon kärsivälle sankarille ja vievät lukijan mukanaan, mutta samalla ne peittävät sen, mistä oli kysymys. J. L Runebergista tiedetään, että hän runoili hyvässä tarkoituksessa. Motiivi oli varmaan kohdallaan myös Väinö Linnalla. Vaikeampi on arvioida, miksi hän ei liittänyt mukaan tamperelaisena 1950-luvun työläisenä varmasti tiedossaan ollutta kehyskertomusta, vaikka Tuntemattomassa sotilaassa sen tekikin, Lehtinen ja Volanen kirjoittavat.
He toteavat, ettei Väinö Linnan trilogia juuri tavoita tuolloista kaupunkien tilannetta. Ja mitä maaseutuun tulee, ”tosiasiassa Akseli Koskelan kaltainen torppari oli kuitenkin harvinaisuus”.
Kirjoittajat viittaavat professori Viljo Rasilan tutkimuksiin torppareista, jotka ovat heidän mukaansa Väinö Linnan trilogian yleistettävyyden kannalta ”varsin murskaavia”. Suomessa oli noin 55 000 torpparia, mutta punaisten rintamalla kaatuneita torppareita oli 24. Valkoisten puolella heitä kaatui lähes yhtä paljon.
– Rasila kokoaa eri tutkimuksensa talven 1918 osalta johtopäätökseksi: ”Torpparikysymyksellä ei ole ollut sodan syttymiseen eikä sen rintamajakoon käytännöllisesti katsoen mitään osuutta, ja maanvuokraajaväestö itse pysytteli suureksi osaksi passiivisena tai asennoitui lähes yhtä runsaasti valkoiselle kuin punaiselle puolelle.”
Lasse Lehtisen ja Risto Volasen johtopäätös onkin ankara:
– Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian toisella osalla on ollut suuri merkitys vuoden 1918 kärsimysten esiin tuojana, mutta samalla sen yleistäminen Suomen vallankumouksen selitykseksi on johtanut vakavasti harhaan kokonaisen sukupolven.
– Professori Matti Klinge on esittänyt erinomaisen analyysin J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden poliittisesta roolista 1840-luvulla. Samanlaisen arvion voisi esittää Linnan trilogiasta.
Blogissaan Risto Volanen kirjoittaa, että ”Väinö Linnan teoksen suuri arvo on siinä, että se nosti esiin vuoden 1918 kärsimykset, ja se onkin kuin tositarina vallankumouspäätöksen seurauksista”.
– Mutta samalla Pohjantähti-trilogia on myös noita vallankumouspäätöksiä ja sodan syitä peittävä lumetarina. Se siirsi katseen pois sekä vastuullisista että niistä, jotka eivät lähteneet mukaan vallankumoukseen ja turvasivat jatkossa kansanvaltaa puolueessaan ja Suomessa.
– Mikä siis on ongelman ydin? Pentinkulman tarina ei kerro sitä, että talvella 1918 kyseessä oli – kotimaisten punakaartien ja venäläisten bolsevikkien painostamana – Kullervo Mannerin ja O.W. Kuusisen johtamien SDP:n vastahakoisten puolue-elimien päättämä epäonnistunut aseellinen vallankumous itsenäisen, demokraattisen valtion kumoamiseksi. Se oli samalla osa maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta.
– Ei siis riittänyt, että talvella 1918 yksi sukupolvi johdettiin harhaan teoissa. Toinen johdettiin ajatuksissa, Risto Volanen toteaa.
