Kansainvälisessä ilmastoahdistusta tutkineessa tutkimuksessa selvisi, että suomalaisnuorista 42 prosenttia epäröi lasten hankkimista ilmastoon liittyvien huolien vuoksi. Kysymykseksi siten tiivistyy: onko väärin tuoda maailmaan yksi kuluttaja hiilijalanjälkineen lisää?
Pohdinta väestönkasvun ongelmista ei ole uusi ilmiö. Ajatuksen isänä pidetään väestötieteilijä Thomas Malthusia, joka esitti vuonna 1798 väestönkasvun johtavan katastrofiin: niukkuuteen, nälänhätään ja kulkutauteihin, koska rajalliset resurssit eivät ihmisten määrän kasvaessa riittäisi kaikille. Maailmassa oli tuolloin miljardi ihmistä.
Ajatus väestönkasvun ongelmista popularisoitui 1960-luvulla, kun Yhdysvaltalainen biologi Paul Ehrlich varoitti Malthusin tavoin kirjassaan Population Bomb (1968) väestöräjähdyksen johtavan köyhyyteen, nälänhätään ja satojen miljoonien ihmisten kuolemaan. Kirja oli jymymenestys ja sitä myytiin miljoonia kappaleita ympäri maailmaa. Maailmassa oli tuolloin kolme miljardia ihmistä.
Nyt meitä on kahdeksan miljardia, eivätkä Malthusin ja Ehrlichin ennusteet toteutuneet. Teoriat rikkoi älykäs ihmismieli, joka kykenee innovoimaan tiensä niukkuuden yli parantamalla tehokkuutta, lisäämällä tarjontaa tai kehittämällä korvaavia tuotteita.
Luonnon raaka-aineet, kuten mineraalit ja metsät muuttuvat luonnonvaroiksi vasta sen tiedon myötä, jonka avulla kykenemme hyödyntämään niitä.
Innovaatioiden aikaansaaman kehityksen vuoksi pystymme siihen jatkuvasti tehokkaammin. Siksi taloustieteilijä Julian Simon kuvasi kirjassaan The Ultimate Resource (1981) ihmisen kekseliäisyyttä oivallisesti “ultimaattiseksi resurssiksi”, joka tekee muista resursseista, kuten luonnonvaroista, runsaampia.
Tämä auttaa ymmärtämään Malthusin ja Ehrlichin ajatusvirheen: ihmistä ei ole syytä pelkistää vain resurssien kuluttajaksi. Pikemminkin ihminen toimii resurssien luojana.
Väestönkasvu mielletään silti edelleen ihmiskunnan kohtalonkysymykseksi populaarikulttuurissa ja julkisessa keskustelussa. Huolenaiheet ovat kuitenkin liioiteltuja ja perustuvat mielikuviin, eivät faktoihin.
Vähemmän tunnettu tosiseikka on, että maailman väkiluvun kasvu on hidastunut jo 50 vuotta ja viime vuosikymmenten väestönkasvu selittyy elinajanodotteen, ei syntyvyyden, nousulla. Yli puolet ihmiskunnasta elää jo nyt maissa, joissa syntyvyys on laskenut alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta per nainen.
Arvostettu lääketieteellinen julkaisu The Lancet ennustaa maailman väkiluvun kääntyvän laskuun vuoden 2064 jälkeen ja syntyvyyden laskevan alle väestön uusiutumistason 97 prosentissa maailman valtioissa vuoteen 2100 mennessä. Japanissa ja Espanjassa syntyvyys on niin alhaisella tasolla, että niiden väkiluvun ennustetaan puolittuvan vuoteen 2100 mennessä.
Tilastojen valossa väestöräjähdystä suurempi huolenaihe on siis väestöromahdus.
Osa ympäristöliikkeestä on kuitenkin valjastanut malthusialaiset pelot käyttöönsä, ja varoitukset ovat siirtyneet koskemaan ruoan- ja energiantuotannon haasteiden sijaan väestön, talouden ja kulutuksen kasvun aiheuttamia ympäristövahinkoja.
Kyseessä on sama Malthusin ja Ehrlichin pessimistinen ajatusvirhe käärittynä eriväriseen kiiltopaperiin.
On totta, että talouskasvu ja luonnonvarojen käyttö kulkivat vuosikymmenten ajan käsi kädessä, mutta kuten Harvard Business Schoolin entinen professori Andrew McAfee summaa kirjassaan More from Less (2019), kehittyneet taloudet pystyvät kasvamaan ja yhtä aikaa vähentämään luonnonvarojen käyttöä.
Kulutuksen ja kasvun ei siis tarvitse loppua, sillä se muuttaa muotoaan kestävämpään suuntaan aivan niin kuin ennenkin.
Resurssitehokkuutta lisää teknologian kehitys ja markkinatalous. Kilpailu kannustaa yrityksiä kehittämään edellä mainittuja teknologioita ja leikkaamaan kustannuksia käyttämällä vähemmän raaka-aineita sekä lisäämään niiden uusiokäyttöä.
Jos todella haluamme suojella ympäristöä ja laskea päästöjä, tätä kehitystä pitää tukea, ei jarruttaa. Siksi torjun epätoivon kultin ja malthusialaisen ihmisvastaisuuden.
Vaurastuvissa yhteiskunnissa elävät vapaat, hyvinvoivat ja koulutetut ihmiset synnyttivät ja tulevat jatkossakin luomaan ratkaisut, joiden avulla innovoimme tiemme niukkuuden yli.
Lapsi ei ole ilmastorikollinen, koska hänellä on käytössään ultimaattinen resurssi: kekseliäs ihmismieli, joka opiskelun ja ahkeroinnin myötä voi olla seuraava fossiilivapaan teräksen tai päästöttömän energiantuotannon mahdollistavan ydinvoiman kaltaisen innovaation luoja.
