Viimeisen 15 vuoden aikana lastensuojelulaitosten hoitovuorokausikohtaiset kustannukset ovat kasvaneet noin kaksi kertaa yleistä ansiotasoindeksiä ja inflaatiota nopeammin. Taustalla on laitoshoidon painopisteen siirtyminen perustason palvelusta erityistason palveluun. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Merkittävä osa kustannusten kasvusta perustuu sääntelyn ja huonosti tehtyjen hankintojen aiheuttamiin lisäkustannuksiin.
Sääntelyn keskeinen ongelma ovat jäykät henkilöstövaatimukset. Valtaosa hyvinvointialueista edellyttää, että laitoshoidon erityisyksikössä on yhdeksän työntekijää, joista vähintään viidellä on AMK-tason tutkinto. Heistä vähintään kahden on oltava sosionomeja ja vähintään yksi sairaanhoitaja. Esimerkiksi eläköityvää sosionomia ei voi korvata opettajalla, lähihoitajalla tai yhteisöpedagogilla – ei edes silloin, vaikka hänellä olisi pitkä lastensuojelukokemus. Alueiden ja valvojien vaatimuksissa pitäisi olla joustoa, jossa huomioitaisiin myös työntekijöiden kokemus. Nykymalli lisää lastensuojelun kustannuksia ja aiheuttaa tarpeetonta sosionomi- ja sairaanhoitajapulaa.
Sääntelyn toinen ongelma on tiukka toimintayksikkökohtaisuus. Lastensuojeluyksiköt ovat seitsemänpaikkaisia, ja yksiköitä on usein kaksi rinnakkain. Yhdessä toimivat yksiköt voisivat hyötyä henkilöstön käyttämisestä ristiin esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen yksikkö on täynnä ja toinen vajaakäytöllä lasten kotijaksojen takia. Tätä ei lastensuojelulaki kuitenkaan salli, sillä lastensuojelun henkilöstömitoitus ei ole lapsi- vaan yksikkökohtainen. Tämä tarkoittaa sitä, että vajaakäytössäkin olevassa yksikössä on oltava täysi miehitys. Pahimmillaan yhtä lasta hoidetaan yhdeksän työntekijän voimin. Mikäli kaikkien lastensuojeluyksiköiden täyttöaste oletetaan 95 prosenttiin, aiheuttaa yksikkökohtainen mitoitus noin 25 miljoonan euron lisäkustannuksen. Todellinen täyttöaste voi olla tätä alhaisempi, jolloin tarpeeton kustannus on suurempi.
Valvira ja aluehallintovirastot lisäävät omat sääntelykukkasensa lain ja alueiden vaatimusten päälle. Ne vaativat usein henkilöstön ympärivuorokautista läsnäoloa, vaikka yksikkö olisi kokonaan tyhjillään lasten kotijaksojen aikana. Työntekijöiden tehtäväksi jää esimerkiksi suoratoistopalvelujen katselu keskenään. Hukkaan mennyt työaika on pois ajasta lasten kanssa. Syy ei tietenkään ole lastensuojelun työntekijöiden, vaan sääntelijöiden, valvojien ja alueiden viranhaltijoiden. Valvojat eivät pääsääntöisesti ole sallineet sitä, että työntekijät olisivat kotona varalla tai että viereinen yksikkö hoitaisi päivystyksen siltä varalta, että lapsi tulee ilmoittamatta kotijaksoltaan takaisin yksikköön.
Kolmas kustannuksia hurjasti nostava tekijä on standardeja suuremmat mitoitukset. Esimerkiksi Pohjanmaan hyvinvointialue edellyttää erityistason laitoshoidossa 1,5:n mitoitusta eli puoltatoista työntekijää lasta – tai oikeammin asiakaspaikkaa – kohden, kun muualla Suomessa se on pääsääntöisesti 1,3. Jos Pohjanmaalta tuleva lapsi sijoitetaan 1,3:n mitoituksella toimivaan yksikköön, pitää koko yksikön mitoitus nostaa 1,5:een, vaikka muut hyvinvointialueet eivät sitä edellytä – mitoitushan ei ole lapsi- vaan yksikkökohtainen. Yksittäisestä paikasta tulee tarpeettoman kallis Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja sitä kautta kaikille Suomen veronmaksajille.
Neljäs tekijä, jolla hyvinvointialueet tekevät lastensuojelusta kallista, ovat pitkät puitesopimukset, joissa palvelutuottajilla ei ole hinnankorotusmahdollisuutta. Hyvinvointialueet tilaavat itselleen siis tulevaisuuden kustannustason, jossa hinnan sisään on laskettu muutaman vuoden tulevat palkankorotukset ja muu kustannusinflaatio – ja vieläpä palveluntuottajien itselleen laskemalla turvamarginaalilla.
Lastensuojelun sääntelyä tulisi joustavoittaa kaikilla tasoilla. Lastensuojelulain henkilöstömitoitus on muutettava yksikkökohtaisesta lapsikohtaiseksi. Alueiden ja valvojien on joustavoitettava henkilöstörakenteen sääntelyä. Alueilla on otettava järki käteen mitoituksia ja hinnankorotusehtoja laadittaessa. Huhtikuun kehysriihessä maan hallituksella on tilaisuus tehdä korjausliike ja parantaa lastensuojelun toimivuutta kaikilla tasoilla.
