Pääministeri antoi keskiviikkona eduskunnalle ilmoituksen sote-uudistuksen voimaantulon siirtymisestä alkamaan 1.1.2021.
– Suomessa on menossa kansallinen sotetila, jonka hallitus on itse aiheuttanut, mutta yrittää pistää syyn eduskunnan valiokunnille. Sotesyyllisiä on etsitty ja keskustan ryhmäpuhetta kuunnellessani totean, että niitä etsitään edelleen, toteaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri perussuomalaisten ryhmäpuheessa.
Meri muistuttaa, kuinka perustuslakivaliokunta pysäytti Soten etenemisen viime kesänä merkittäviin ongelmiin.
– Tänä kesänä merkittävää korjattavaa on edelleen. Perustuslaillisia ongelmia ei saatu kuntoon. Valiokunnat ja niiden asiantuntijat ovat kerta toisensa jälkeen olleet erittäin kriittisiä sotepaketin vaikutuksista. Useat ongelmat ovat edelleen ratkaisematta.
Meren mukaan hallituksen puolelta on painostettu ja syyllistetty valiokuntia asettamalla epärealistisia aikatauluja, vaikka ajat sitten olisi ollut nähtävissä, että aikaa ei ole ollut riittävästi.
– Ennenkuulumatonta. Suomen historian yksi suurimmista uudistuksista, jonka merkittäviä puutteita ei ole annettu rauhassa edes korjata, kun kähmintä on ollut tärkeämpää kuin kansanterveys.
Meren mukaan tavallinen kansalainen, joka tarvitsee palveluja, on unohdettu.
– Palvelut jäivät jalkoihin, kun kähmittiin keskustalle maakunnat ja kokoomukselle tulonsiirto veronmaksajilta ylikansallisille suuryrityksille.
Perussuomalaiset halusivat lähteä siitä, että perusterveydenhuolto laitetaan ensin kuntoon, hyvässä yhteistyössä kotimaisten pienten yrittäjien kanssa.
– Olimme siihen sitoutuneita. Te, hyvä hallitus, ette noudata edes sitä, mitä hallitusohjelmaan aikanaan kirjasitte.
Meren mukaan hallituksen äärimmäisen epärealistinen tavoite on kolmen miljardin säästö.
– Tässä ei ole mitään totuuspohjaa. Totuus voi olla saman verran lisäkuluja. Silti ei ollut rahaa esimerkiksi poistaa Perussuomalaisten esittämää 50 euron lääkeomavastuuta pienituloisilta.
– Hallitus on myös romuttamassa jo toimiviakin malleja, kun piti korjata vain niitä, joissa on parantamisen varaa. Julkisia palveluita käyttävät eniten lapset, vanhukset ja heikoimmassa asemassa olevat, joilla ei esimerkiksi ole työterveyshuoltoa. Näiden ihmisten palveluita hallitus on sekoittamassa entisestään ja lykkäämässä asiakkaita kansainvälisten suuryritysten pelinappuloiksi.