Opetusministeri Li Andersson (vas.) toivoo, että kouluille saataisiin tieto avaamisaikataulusta ennen kuun vaihdetta eli vappuun mennessä, jotta niille jäisi valmistautumiseen tarpeeksi aikaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Andersson kuitenkin korostaa, ettei mahdollisesta koulujen avaamisesta saati sen aikataulusta ole vielä päätetty.
– Tässä vaiheessa tämä on enemmän omaa ajatteluani. Päätökset tehdään terveysviranomaisten suositusten pohjalta sekä oppilaiden ja opettajien turvallisuudesta huolehtien, Andersson sanoi HS:lle.
Andersson sanoi eilen torstaina eduskunnan kyselytunnilla toivovansa, että koulut olisivat ensimmäisten joukossa, kun koronaepidemian rajoitustoimia aletaan purkaa.
– Esimerkiksi pienistä koululaisista lähtien, Andersson sanoi.
Nyt voimassa olevan päätöksen perusteella koulut pysyvät kiinni 13. toukokuuta asti. Opetusministeriö on aiemmin kehottanut varautumaan myös siihen, ettei lähiopetukseen tänä lukuvuonna palata lainkaan, vaan etäopetus jatkuisi lomien alkuun eli toukokuun loppuun asti.
– Kouluhan on paljon muutakin kuin tietojen oppimista, se on myös sosiaalisten suhteiden ja taitojen opettelua. Ja juuri kaikkein pienimpien lasten kohdalla sulku tuntuu kaikkein pisimmältä, ja etenkin niillä, jotka ovat muuten heikossa asemassa, Andersson perusteli näkemystään koulujen avaamisesta.