Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan paikallistasolla pitää olla valmiutta pohtia kunnolla, miten Vantaalla Kytöpuiston koulussa tapahtuneeseen epäiltyyn oppilaan pahoinpitelyyn vastataan.
– Koulutuksen järjestäjillä ja yhteiskunnalla on täysin selkeä lakisääteinen velvoite turvata kaikille oppilaille turvallinen opiskeluympäristö. Jokainen kiusaamistapaus tarkoittaa, että olemme epäonnistuneet tässä lasten kannalta oleellisessa lakisääteisessä velvoitteessa, Andersson sanoo Ilta-Sanomille.
Hänen mukaansa kaikenikäisille lapsille ja oppilaille pitää alleviivata, mistä epäillyn kaltaisessa koulukiusaamisessa on kyse.
– Vakavissa koulukiusaamistapauksissa on kyse henkisestä ja fyysisestä väkivallasta, joka voi täyttää rikoksen tunnusmerkistöä. Tämä on tärkeää tehdä selväksi kaikille oppilaitosten arjessa, Andersson sanoo.
Joissakin koulukiusaamistapauksissa kiusattu on joutunut itse vaihtamaan koulua, jotta kiusaaminen on saatu katki. Anderssonin on mahdotonta ottaa yksittäistapauksiin kantaa. Hänellä on kuitenkin väkevä viesti, ettei ongelmia tule tällaisella järjestelyllä ratkoa.
– On äärimmäisen tärkeää painottaa, että mitään sellaista ohjetta tai sääntöä ei ole missään, eikä saa olla. Oppilaitoksilla ja koulutuksen järjestäjillä on velvollisuus turvata kiusatulle turvallinen opiskeluympäristö. Lain mukaan jokaisella on vahva oikeus lähikouluun ja siksi ensisijainen vaihtoehto tulee aina olla, että ongelmat ratkaistaan omassa lähikoulussa.