Vasemmistoliiton Li Andersson kirjoittaa Nykypäivässä otsikolla Yksinkertaistavaa veropuhetta.
Hänen mukaansa ”keskustelu talous- ja veropolitiikasta on käynyt kuumana siitä asti, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo julkaisi hallituksen esityksen ensi vuoden talousarvioksi. Valtion velkaantuminen kiihtyy hallituksen päättämien mittavien verokevennysten vuoksi, samalla kun pienituloisten perusturvasta ja koulutuksesta edelleen leikataan”.
Li Andersson sanoo hallituksen linjausken, ettei kokonaisveroaste saa hallituskauden aikana nousta, olevan talouspoliittisesti kummallinen.
– Miksi hallitus rajaa kategorisesti keinovalikoimastaan pois verotuksen, jonka avulla voidaan sekä tasapainottaa julkistaloutta että tehdä tulonjaosta oikeudenmukaisempi, Li Andersson kysyy.
Anderssonin mukaan Suomen korkeasta veroasteesta valitetaan usein, vaikka veroaste laskee ensi vuonna 43,3 prosenttiin ja 1990-luvulla veroaste oli nykyistä korkeampi.
– Suomen kokonaisveroaste on toki korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin – riippumatta siitä, huomioidaanko sosiaaliturvamaksut vai ei. Eri maiden veroasteiden vertailu ei ole kuitenkaan mielekästä, ellei samalla huomioida myös yhteiskuntamallien eroja. Hyvinvointiyhteiskuntamalliin kuuluu suhteellisen korkea verotus. Kokonaisveroaste on Suomen yläpuolella muun muassa Ruotsissa, Itävallassa, Tanskassa ja Belgiassa, hän toteaa.
– Hyvinvointiyhteiskunnissa veroilla rahoitetaan laadukas julkinen päivähoito, maksuton koulutus sekä kattava sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä. Vaihtoehtona olisivat yksityisiin vakuutusjärjestelyihin perustuvat eläkkeet ja terveydenhuolto sekä korkeat lukukausimaksut.
Suomessakin olisi Anderssonin mukaan korkea aika keskustella siitä, mitä verotuksella tavoitellaan ja millä verotuksellisia ratkaisuilla tavoitteisiin päästään.
– Hallituksen tavoite vaikuttaa olevan ennen kaikkea tulonjakopoliittinen. Työllisyyden parantamisen tai eriarvoisuuden vähentämisen näkökulmasta mittavat verokevennykset ovat huonosti kohdennettuja.
