– MAAS, Mobility as a Service, eli liikenne palveluna on tärkeä uusi suunta ajattelullemme. Eihän kerrostalossakaan jokaisella asukkaalla ole omaa hissiä pystysuuntaiseen liikkumiseen, miksi vaakasuuntaiseen liikkumiseen tarvittaisiin jokaiselle oma auto. Muuttuva liikennekäyttäytyminen pitäisi myös huomioida esimerkiksi autopaikkanormeja määriteltäessä, Li Andersson kirjoittaa blogissaan.
Andersson kommentoi kirjoituksessaan liikenne- ja viestintäministeriön uusia liikennehankkeita, kuten väylien yhtiöittämistä ja ministeri Anne Bernerin (kesk.) väläyttämää mahdollista liikenteen seurantaan perustuvaa tiemaksujärjestelmää.
Anderssonin mukaan liikenteen digitalisaatio ja digitaalisen tiedon avaaminen kaikkien käyttöön on kannatettavaa.
– Se mahdollistaa myös yhtenäisen lippujärjestelmän eri matkustusmuotojen kesken. Matkustaja saa tiedot aikatauluista ja vaihtoehdoista yhdestä paikasta, ja yhden lipun kännykkäänsä. Myös haja-asutusalueella digitalisaatio voi tuoda uusia ratkaisuja esimerkiksi tilaus- ja kutsuliikenteeseen.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja ei kuitenkaan lämpene ajatuksille yhtiöittämisestä tai seurannasta.
– Tarkoitus on vain siirtää kipeästi tarvittavien liikenneinvestointien hinta yhtiön taseeseen, pois valtion budjetin velasta. Valtion budjetin kehys on kuitenkin poliittinen päätös. Ideologinen velkapelko ei saa johtaa siihen, että jätetään tekemättä niin työllisyyden kuin infrastruktuurin kannalta tarpeelliset investoinnit tai että valtio harjoittaa budjettikikkailua, joka tekee investoinneista kalliimpia veronmaksajille, Li Andersson kirjoittaa.
Hänen mukaansa kaikki viittaa siihen, että uusilla hankkeilla luodaan luonnollinen monopoli, jossa kilpailu ei rajoita hintojen nousua.
– Bernerin kaavailujen mukaan vähintään kolme palveluita tarjoavaa yritystä takaisi hintojen pysymisen kurissa, mutta miten voidaan taata jokaiselle alueelle riittävä kilpailu Syntyykö tässä myyjän vai ostajan markkinat? Hyötyjä on vaikea nähdä.
Andersson huomauttaa myös, että tienkäyttömaksuja voitaisiin kerätä ”teknisesti turvallisilla keinoilla”. Hän mainitsee esimerkkeinä perinteiset tietullit puomeineen ja rahastusautomaatteineen, tarkoitusta varten kehitettävät turvalliset mobiilisovellukset tai muut erilliset laitteet prepaid-korteilla.
– Olennaista on olla sitomatta henkilön tai auton tietoja sen liikkeeseen, ja olla tallentamatta näitä tietoja, Andersson sanoo.
Hänen mukaansa jonkinlaiset käyttö- tai ruuhkamaksut tulisivat kuitenkin tarpeeseen ”ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa joukkoliikenne on jo nyt kattava”.
– Käyttömaksuilla olisi mahdollista kohdistaa ohjausvaikutusta sinne, missä vaihtoehtoja omalle autolle löytyy. Mustat laatikot ovat kuitenkin väärä keino tähän tavoitteeseen. Maksujen keruu on mahdollista ilman niiden aiheuttamaa merkittävää uhkaa kansalaisten yksityisyydelle.
