Helsingin Sanomien arvokartta esitetään kahdella akselilla: vasemmisto – oikeisto ja liberaalivihreä – kansalliskonservatiivi. Vasemmisto ja oikeisto eivät kuvaa mitään, mutta niiden takana olevat ideologiat kyllä. Liberaaleilla ja vihreillä, kuten Pentti Linkolalla, ei ole mitään yhteistä. Oikeat arvoakselit ovat liberaali – kollektivismi/autoritäärisyys ja konservatiivi – anarkismi.
Jari Ehrnrooth esitti hyvän analyysin (Verkkouutiset 12.8.2023) arvokartan poliittisesti tarkoitushakuisesta luomisesta. Konservatismi ja liberalismi ovat aikoinaan yhdessä vaiheessa olleet kilpailevia ideologioita. Mutta tämän päivän liberaali demokratia perustuu niiden yhteiselle perinnölle. Vastakkainasettelu on pyritty luomaan erottelemalla taloudellinen ja arvoliberalismi toisistaan. Niitä ei voi kuitenkaan erottaa. Sinulla on vapaus tai sitä ei ole.
Historiassa tärkein vastakkainasettelu on ollut hallitsijan yksinvalta ja yksilön vapaus. Kun yhteiskunta on kehittynyt, ovat hallitsijat, ylimystö tai puolue pyrkineet kontrolloimaan ihmisiä. Tärkein alistusmuoto on ollut verotus. Ihmiset ovat kapinoineet hallitsijan mielivaltaa vastaan. Magna Chartasta 1215 lähtien hallitsijan valtaa on rajoitettu. Liberalismi ideologiana ja Adam Smith toivat suuren edistysaskeleen, kun talous vapautettiin kahleista. Yksilönvapauden kumoamiseen sen jälkeen ovat kuitenkin pyrkineet kommunismi-sosialismi vallankumouksessa 1917 ja kansallissosialismi demokratian tukahduttamisella 1930-luvulla. Vapaus on edelleenkin uhattuna, kun syntyy poliittisia liikkeitä, jotka haluavat alistaa ihmisen omien ideologisten päämääriensä hyväksi.
Yhteiskunta kehittyy oppimisprosessin kautta. Kristillinen moraali on kehittynyt kymmenen käskyn pohjalle. Demokratia on turvannut rauhallisen yhteiskuntakehityksen, joka sitoo kansalaiset yhteistoimintaan. Riidat ratkaistaan tuomioistuimissa voiman käytön sijasta. Vallan väärinkäyttö estetään ihmisoikeusinstituutioilla.
Konservatismi syntyi Ranskan vallankumouksen 1789 seurauksena. Ymmärrettiin olemassa olevien instituutioiden merkitys ja niiden kehittäminen säilyttäen niiden parhaat ominaisuudet. Konservatiivisilla traditioilla ja demokratialla pyritään siihen, ettei syntyisi anarkiaa ja vallankumouksellista tilannetta. Vallankumouksia on nähty Venäjällä, Saksassa ja Ranskassa. Mutta konservatiivinen Britannia on niiltä säästynyt.
Winston Churchill ja Ronald Reagan olivat konservatiivisia poliitikkoja, konservatiivi (tosin aiempi liberaali) ja republikaani. Mutta kumpikin ovat tehneet enemmän työtä vapauden ja liberaalin yhteiskunnan puolesta kuin kukaan muu pariin vuosisataan. Churchill kukisti kansallissosialismin ja Reagan kommunismin.
HS kysyy arvokartassaan selvittääkseen, onko henkilö vasemmistolainen vai oikeistolainen: ”Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle”. Tähän kysymykseen voi vastata tiedon perusteella vain kyllä, jos nykyinen kehitys jatkuu ilman muutostoimia. Kysymys mittaa siis lähinnä talouspopulismia.
Liberalismia/yksilönvapautta suhteessa kollektivismiin/yksinvaltaan/holhoukseen voidaan sen sijaan hyvin mitata esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä: 1. Pitääkö valtion osuutta taloudesta kasvattaa verotusta kiristämällä, 2. Pitääkö palvelut tuottaa julkisen vallan monipoliyhtiöillä vai saavatko yksityiset yrittäjät kilpailla julkisen kanssa, 3. Luotatko ihmisen omiin rationaalisiin ratkaisuihin vai pitääkö kansalaisen toimintaa säädellä tiukasti laeilla ja määräyksillä, 4. Saako ihminen itse päättää ravinnostaan vai pitääkö rajoittaa oluen, viinin, lihan ja makkaran tarjontaa, 5. Saako ihminen vapaasti ilmaista itseään vai hyväksytkö sananvapauden ennakkokontrollin ja sellaisen puheen tuomitsemisen, mikä ei ole rikos.
Anarkismi on konservatismin vastakohta. Anarkismi vastustaa valtiota sen pakkovallan vuoksi.
Anarkismi pyrkii romuttamaan historiassa syntyneen instituutiorakenteen. Mutta anarkismin tavoitteen, olemassa olevan yhteiskunnan rakenteiden romahduksen, jälkeen anarkismin tavoite ei ole pysyvä kaoottinen vapaus vaan yksinvalta.
Anarkismi Suomessa on rajoittunut melko pieneen joukkoon. Otto-Wille Kuusinen kirjoitti aikanaan pamfletin ”Anarkia ja vallankumous”. Suomessa anarkistit toimivat Antifassa ja eläinoikeusliikkeessä ja antikapitalisteissa.
HS mittaa vastaajan arvoja konservatiivi – liberaali -akselilla kysymyksellä: ”Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä” ja ”Talouskasvu ja työpaikkojen luominen tulisi asettaa ympäristöasioiden edelle silloin, kun nämä kaksi asiaa ovat keskenään ristiriidassa”. Kysymykset ovat ajankohtaisia, mutta eivät mittaa itse arvojanaa.
Konservatiivi – anarkisti -ulottuvuutta voitaisiin sen sijaan hyvin arvioida seuraavilla kysymyksillä: 1. (instituutiot, demokratia) Hyväksytkö, että henkilö toimii lain vastaisesti, jos hänen mielestään laki on epäoikeudenmukainen, 2. (instituutiot) Hyväksytkö, että perheen asemaa yhtenä yhteiskunnan perusyksikkönä vahvistetaan, 3. (oikeusvaltio) Hyväksytkö, että maahanmuuttoasioissa tuomioistuinten päätöksiä ei tarvitse panna täytäntöön, 4. (toimintatapa) Edistetäänkö yhteiskunnan muutosta vihalla vai harkitulla maltilla, 5. (nöyryys) Arvostatko aiempien sukupolvien tekemää työtä omassa maassasi.
Historia osoittaa, että liberaali konservatismi on nykyisen länsimaisen yhteiskunnan, liberaalin demokratian, perusta. Meidän vastapoolimme on anarkistisen vallankumouksen (lokakuun vallankumous, kulttuurivallankumous) seurauksena syntyneet Neuvostoliiton perillisvaltio Venäjä ja maolainen Kiina.
Tämän vuoksi arvotutkimuksissa pitäisikin selvittää, onko meillä nousemassa poliitikkoja, joilla on autoritäärisiä ja anarkistisia ajatuksia.
