Nuija kokoussalissa. LEHTIKUVA / OTTO PONTO

Liike Nytin puoluehallituksen jäsen siirtyy kokoomukseen

Inka Kolhinoja oli vielä äsken Liike Nytin eurovaaliehdokkaana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vammaisurheilija ja Liike Nytin puoluehallituksen jäsen Inka Kolhinoja on päättänyt siirtyä kokoomukseen.

Kolhinoja oli keväällä Liike Nytin eurovaaliehdokkaana. Hän voitti viime vuonna Berliinin Special Olympics -kilpailuissa uinnissa hopeaa ja pronssia.

– On hienoa päästä jatkamaan erityisryhmien asian edistämistä kokoomuksen riveissä. Kävimme pitkät keskustelut ja uskon että voin tuoda osaamistani eritysryhmien asioissa paikallispolitiikkaan sekä edistää ajatuksiani paremmin vammaisurheilun ja erityisryhmien järjestömaailmassa kokoomuksen kautta, Kolhinoja sanoo tiedotteessa.

– Tämä siirto tuntui hyvin luontevalta, vaikka se saattoi olla monelle yllätys. Sydän on edelleen oikealla.

Kolhinoja on ilmoittanut tänään Liike Nytille eroavansa puolueesta ja kaikista luottamistehtävistään. Vaihdokseen ei liity hänen mukaansa mitään suurempaa draamaa, vaan se on tuntunut yhä paremmalta vaihtoehdolta monestakin syystä.

– Suurempi yhteisö tarjoaa myös laajemman poliittisen keskustelun sekä mahdollisuuden olla asioista rakentavasti montaa mieltä. Uskon myös erityisryhmien asioiden edistäminen olevan helpompaa, huomioiden sen palautteen mitä vuosien aikana olen erityisryhmien piiristä saanut, Kolhinoja sanoo.

Vantaan Kokoomuksen puheenjohtaja Heli Hakala toivottaa Kolhinojan tervetulleeksi mukaan kokoomuksen joukkueeseen.

– Inka tuo varmasti osaamisellaan ja asiantuntemuksellaan erinomaisen lisän yhteisen hyvän rakentamiseen, Hakala sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)