Nainen käytti matkapuhelinta töissä. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

”Liioiteltua lietsoa pelkoa” – Arto Satonen vastaa liitoille irtisanomiskynnyksestä

Mikään yksittäinen rike ei jatkossakaan riitä potkujen perusteeksi, sanoo työministeri.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Arto Satosen (kok.) mukaan irtisanomiskynnys henkilöstä johtuvilla perusteilla on Suomessa tällä hetkellä varsin korkealla.

Satonen vastaa huoliin, joita akavalaiset järjestöt esittivät eilen Verkkouutisissa. Jutussa liitot pohtivat muun muassa sitä, että jos sanamuoto laissa muuttuu asiallisesta ja painavasta syystä sisältämään vain määritelmän asiallinen syy, kuinka helposti yritys voisi jatkossa irtisanoa työntekijän.

– Mitä korkeampi irtisanomiskynnys on, sitä suurempi riski rekrytointi on työnantajan kannalta. Hallituksen tavoitteena on nimenomaan laskea työnantajien rekrytointikynnystä, jotta yritykset uskaltaisivat työllistää nykyistä rohkeammin, Satonen kertoo.

Hän toteaa, että myös tulevaisuudessa irtisanominen vaatii lakiin perustuvan asiallisen syyn.

– Syyn riittävyyttä arvioidaan jatkossakin tilanteen kokonaisarvioinnilla, joten mikä tahansa vähäpätöinen teko tai laiminlyönti ei jatkossakaan riitä irtisanomisen perusteeksi.

Lisäksi aiemman varoituksen edellyttäminen on Satosen mukaan tulevaisuudessakin pääsääntö irtisanomiskynnyksen täyttymiselle.

– Siten on hieman liioiteltua lietsoa pelkoa uudistuksen vaikutuksista yksittäisille työntekijöille, jotka hoitavat työsuhteesta johtuvat velvoitteensa normaalilla, asianmukaisella tavalla, ministeri jatkaa.

Palkansaajajärjestöjen mielestä myös nykylakiin liittyvä vakiintunut oikeuskäytäntö menee uusiksi ja lain soveltaminen käytännössä muotoutuu tulevien vuosien oikeuden päätösten mukaan. Eli kun irtisanottu työntekijä riitauttaa potkunsa ja viime kädessä Korkein oikeus linjaa, onko syy ollut asiallinen.

Satosen muistuttaa, että hanketta valmistelevan työryhmän työ on kesken ja yksityiskohtia vielä hiotaan.

– Hanke on parhaillaan valmisteltavana kolmikantaisessa työryhmässä, jonka mietintö valmistuu ensi vuoden alkupuolella. Lainsäädännön yksityiskohdat tarkentuvat työn kuluessa. Uusi sääntely on pyrkimyksenä laatia siten, että lain soveltaminen on lakimuutoksen jälkeen mahdollisimman selkeää niin työpaikoilla kuin tuomioistuimissakin, Satonen sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti alkusyksystä kaksi työryhmää valmistelemaan työllistämisen esteitä purkavia lakihankkeita. Toinen työryhmistä keskittyy henkilöön liittyviin irtisanomisen perusteisiin ja toinen työryhmä käsittelee työsopimuksen määräaikaisuuden perustetta, lomautusilmoitusaikaa ja takaisinottovelvollisuutta.

LUE MYÖS:
Laki muuttuu: Voiko töistä saada potkut, jos tulostavoite ei täyty?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)