Venäjä on menettänyt Ukrainan sodassa jopa 11 000 panssariajoneuvoa, kertoo Wall Street Journal. Näistä 3 600 on ollut taistelupanssarivaunuja.
Noin 11 000 panssaroidun ajoneuvon menetys vastaa 15 vuoden tuotantoa rauhan aikana. Arvioiden mukaan Venäjällä on reservissä enää noin 2 600 taistelupanssarivaunua.
Ukrainan menetysten arvioidaan olevan huomattavasti maltillisempia: Maan arvioidaan menettäneen noin 3 600 panssaroitua ajoneuvoa. Jokaista menetettyä ukrainalaispanssaria kohtaan Venäjä on menettänyt siis kolme.
Venäjä joutuukin yhä enenevissä määrin hankkimaan täydennystä vanhoista neuvostoaikaisista varastoista.
Pulasta kertoo se, että maan suurin elokuvastudio Mosfilm kertoi hiljattain lahjoittaneensa yhtiön kuvauksissa käytetyt neuvostopanssarit maan asevoimille. Jopa vanha elokuvarekvisiitta päätyy nyt siis rintamalle.
Rintamalle saapuvat vaunut ovat nykyisin pääasiassa varastoista noudettuja neuvostopanssareita 1960- ja 1970-luvuilta. Vaunujen matala laatu taas heikentää entisestään venäläisjoukkojen taistelukykyä.
Vanhojen neuvostovaunujen modernisointi ajokuntoon ei ole myöskään helppo tehtävä.
– Ajoneuvot pitää kunnostaa, sitten lähettää ne huoltoon, ja sitten valmistella taisteluun. Kaikki tämä vie aikaa, tiivistää eräs ukrainalainen tiedustelu-upseeri.
Venäjän onneksi on koitunut Neuvostoliiton päätös kasvattaa tajusti panssarivaunutuotantoaan kylmän sodan loppuvaiheessa. 1980-luvun lopussa maalla oli enemmän panssareita kuin koko muulla maailmalla yhteensä.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen valtaosa panssareista jäi lojumaan pelloille. Osa saatiin myytyä, osa taas sulatettiin. Nyt niille on taas käyttöä, mutta Keski-Euroopan sijaan ikivanhat panssarit päätyvät huristelemaan Ukrainan pelloille.
Kreml kuitenkin tiedostaa, että maan panssarivarannot ovat kuluneet sodan aikana. Maa onkin muuttanut taistelutaktiikkaansa vähemmän panssaripainotteiseksi, lisännyt vanhojen panssarien kunnostusta sekä kasvattanut sotabudjettiaan.
Venäjälle asetettuja pakotteita Kreml on kiertänyt hankkimalla mikrosiruja ja muita tärkeitä komponentteja kolmansien maiden kautta. Myös yhteistyötä Pohjois-Korean kanssa on lisätty.
Huimista menetyksistä huolimatta panssarit eivät siis ole loppumassa lähiaikoina. Venäjällä arvioidaan olevan riittävästi panssareita ainakin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi.
Jos tuotanto jatkuu nykyvauhtia, saa Venäjä valmistettua noin 100 panssaria kuukaudessa – noin saman määrän, minkä se menettää kuukaudessa Ukrainassa.
– Kyllä, [panssareista] on pulaa, mutta se ei ole niin selvää kuin mitä useimmat ihmiset ajattelevat. Venäjän tuotantokyky on ollut paljon parempi, kuin mitä olisin osannut odottaa, tiivistää IISS-ajatuspajan Michael Gjerstad.
Kun taistelukentällä on vähemmän ja huonolaatuisempia panssareita, menettää Venäjä toisaalta enemmän sotilaita kaatuneina. Tämä vaikuttaa kuitenkin olevan uhraus, jonka Kreml on valmis hyväksymään.
– Venäjä ei voi jatkaa tällaista hyökkäystä ikuisesti, mutta se pyrkii sopeutumaan venyttääkseen toimintakykyään. Ukrainalaisilla ei ole aikaa odottaa, että venäläisiltä loppuisivat varusteet, tiivistää Carnegie Endowment -ajatuspajan Michael Kofman.
EDIT: Juttua päivitetty klo 11.05. Venäjä menettää ja valmistaa kuukaudessa noin 100 panssarivaunua.