Vanhoja markkoja lojuu suomalaisten laatikoissa edelleen suuria määriä. Virallista nimellisarvoa niillä ei enää ole eikä niitä voi vaihtaa pankissa euroiksi. Millaisella tavalla voi yrittää ottaa selvää siitä, onko näillä rahoilla minkäänlaista keräilyarvoa?
Asiassa on suositeltavaa kääntyä numismaattisten yhdistysten puoleen. Ne osaavat antaa luotettavan arvion siitä, missä hinnoissa omissa kokoelmissa olevat vanhat rahat voivat liikkua.
Suomen numismaattisen yhdistyksen toiminnanjohtajan Marko Mannisen mukaan vanhojen markkojen arvot liikkuvat tänä päivänä nollasta eurosta jopa 64 000 euroon. Koska hintahaarukka on todella suuri, vanhoille markkarahoille on mahdotonta antaa mitään yleispätevää arviohintaa vaan ne on arvioitava aina yksilökohtaisesti.
Siitä kuitenkin voidaan antaa jonkinlaista suuntaa antavaa arviota, minkä aikakauden rahoista yleensä maksetaan paremmin. Tyypillisesti suurin keräilyarvo on ensimmäisillä, ennen Suomen itsenäistymistä (1917) painetuilla tai lyödyillä rahoilla. Tämä pätee etenkin kolikoihin.
– Tasavallan aikana [vuoden 1917 jälkeen] käytetyillä kolikoilla ei ole suurta keräilyarvoa. Varsinkaan vuoden 1963 rahauudistuksen jälkeisiä kolikoita on myyty kilohinnallakin. Niiden pitäisi olla leimakiiltoisia, jotta niillä olisi keräilyarvoa, Manninen kertoo Verkkouutisille.
Toisin sanoen laatikon pohjalla lojuvilla kierrossa olleilla markoilla ja penneillä tuskin on suurta jälleenmyyntiarvoa. Parhaimmillaankin niiden hinnat voivat liikkua muutamissa euroissa, kunnosta riippuen.
Palataan vielä autonomian ajan eli ennen vuotta 1917 lyötyihin kolikoihin. Niiden joukosta voi löytyä keräilyharvinaisuuksia, joiden hinta voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Manninen mainitsee esimerkkinä tilanteen, jossa vanhasta markkakolikosta maksettiin huutokaupassa peräti 53 000 euroa.
Kyseinen kolikko on kahden markan kolikko vuodelta 1867. Korkean hinnan syynä on sen harvinaisuus.
– Niitä tunnetaan noin kymmenen kappaletta maailmassa. Se [pieni lyöntimäärä] vaikuttaa kummasti kolikon haluttavuuteen ja hintaan, Manninen kertoo.
Kyseinen kolikko myytiin huutokaupassa vuonna 2023. Tapauksesta kerrottiin mediassa heti tuoreeltaan. Näkyvyyden seurauksena Suomen numismaattiselle yhdistykselle on tullut lukuisia yhteydenottoja, joissa yhteydenottaja on väittänyt omissa kokoelmissaan olevia kolikoita arvokkaiksi.
– Ihmiset ovat soittaneet meille ja kertoneet, että heiltä löytyy kahden markan kolikko vuodelta 1866. Ja sanovat, että heidän mielestään sen kolikon pitäisi olla jopa arvokkaampi kuin vuoden 1867 kolikko.
Tästä päästään rahojen keräilyn kannalta erittäin tärkeään asiaan: rahan ikä ei itsessään tee siitä arvokasta.
– Vuoden 1866 kahden markan kolikkoa on lyöty tuhansia kappaleita ja vuoden 1865 kolikkoa yli 65 000 kappaletta. Nämä eivät ole kovin harvinaisia kolikoita eivätkä siten kovin arvokkaita. Kolikko ei ole automaattisesti kallis, jos se on vanhempi tai vanha, Manninen muistuttaa.
Myös muiden vanhojen markkakolikoiden myyntihinnat ovat nousseet ajoittain todella korkeiksi. Toisena esimerkkinä Manninen kertoo yhden markan kolikon vuodelta 1870.
– Niitä tunnetaan kaksi kappaletta.
Kolikon harvinaisuudesta kertoo sekin, että viimeksi sellainen on myyty huutokaupassa vuonna 2005 34 109 eurolla. Toinen tunnettu kolikko myytiin vuonna 1981. Silloin siitä maksettiin 60 600 markkaa.
Kolikon nykyistä arvoa on kuitenkin hankala arvioida, sillä vuoden 2005 jälkeen sitä ei ole kaupattu missään.
– Jos nuo kolikot myytäisiin tänä päivänä, tilanne voisi olla aivan toinen, Manninen pohtii.
Näistä merkeistä tunnistat arvokkaan setelin
Myös vanhojen markkaseteleiden joukosta löytyy arvokkaita yksilöitä. Esimerkkinä Manninen mainitsee kolmen markan setelin vuodelta 1866. Vuonna 2019 siitä maksettiin Oulun numismaattisen kerhon huutokaupassa 64 000 euroa.
– Se on kallein setelinoteeraus. Sitä tunnetaan vain neljä kappaletta, Manninen kertoo.
Seteleiden kohdalla pätee sama sääntö kuin kolikoiden suhteen. Yleensä autonomian ajan rahoista maksetaan paremmin kuin itsenäisyyden aikana julkaistuista. Mannisen mukaan myös itsenäisyyden ajalta löytyy arvokkaita seteleitä.
– Esimerkiksi vuodelta 1918 on arvokkaita seteleitä huippukuntoisina. Myös vuoden 1922 setelisarjasta löytyy arvokkaita seteleitä. Esimerkiksi 500 ja 1000 markan setelit ovat hyvin arvokkaita loistokuntoisina.
Seteleiden kohdalla niiden arvo riippuu monista tekijöistä. Ensimmäisenä vaikuttavana tekijänä on luonnollisesti setelin kunto. On sanomattakin selvää, että pakkasileä seteli on arvokkaampi kuin kierrossa ollut, kenties taittunut seteli.
Toinen arvoon vaikuttava tekijä on se, millainen allekirjoituspari seteleissä on.
– Jotain tiettyä allekirjoitusparia voidaan tuntea ainoastaan viisi kappaletta, tai voi olla jopa uniikkeja.
Näissä tapauksissa vain harvinainen allekirjoituspari voi tehdä setelistä arvokkaan. Silloinkin, jos seteli itsessään ei ole harvinainen.
– Samaa seteliä voi olla satoja, tuhansia tai kymmeniä tuhansia olemassa.
Osa seteleistä ei ole säilyttänyt edes nimellisarvoaan
Kaikilla markkaseteleillä ei ole suurta keräilyarvoa. Esimerkkinä Manninen mainitsee viimeisimmän käytössä olleen setelisarjan eli vuoden 1986 setelisarjan.
– Siitä setelisarjasta ei löydy huippuharvinaisuuksia. Tietysti sieltäkin voi löytyä allekirjoituspareja, jotka ovat hieman arvokkaampia. Tai painovirheellisiä, joihin ei esimerkiksi ole painettu allekirjoittajia.
– Lisäksi vesileima voi olla väärinpäin tai kokonaan väärällä puolen seteliä. Nämä on helppo havaita katsomalla seteliä valoa vasten, Manninen jatkaa.
Sama pätee muihinkin vuoden 1963 rahauudistuksen jälkeen painettuihin seteleihin. Niitä on edelleen saatavilla niin paljon, että harvoin kyse on harvinaisuuksista. Mannisen mukaan tämä johtuu osaltaan myös suomalaisten elintason noususta. Myöhempinä vuosikymmeninä suomalaisilla oli varaa laittaa vanhoja seteleitä sivuun, kun aiemmin kaikki raha oli tarvittu elämiseen.
Poikkeuksena ovat korvaavat setelit. Ne tunnistaa numerosarjan perään merkatusta tähdestä.
– Korvaavilla seteleillä on yleensä korkeampi hinta, koska niitä on liikkeellä vähemmän. Vuoden 1986 sarjassa korvaavia seteleitä ei merkitty enää tähdellä, vaan se on erikseen pääteltävissä setelin sarjanumerosta, onko se korvaavaa sarjaa.
Monissa tapauksissa viimeisimmistä markkaseteleistä olisi saanut paremman hinnan, jos ne olisi vaihtanut aikanaan euroiksi. Suomen Pankki otti vuoden 1963 jälkeen painettuja markkaseteleitä vastaan aina vuoteen 2012 asti.
– Esimerkiksi sadan markan Jean Sibeliuksesta [käytössä 1986-2002] olisi saanut 17 euroa. Tänä päivänä kukaan ei todellakaan maksaisi sitä hintaa huonokuntoisesta setelistä. Nykyään sellaisesta maksettaisiin enintään viisi euroa, eli se raha on menettänyt nimellisarvonsa, Manninen toteaa.
Joissain tapauksissa Sibeliuksen kuvalla varustetusta sadan markan setelistä voidaan maksaa hyvin. Mannisen mukaan silloin edellytyksenä on kuitenkin, että seteli on pakkasileä ja se on harvinaisempaa korvaavaa sarjaa.
Suomen markka
Suomen rahayksikkö vuosina 1860–2002. Lyhenne mk tai FIM.
Markan alayksikkö oli penni. Yksi markka oli arvoltaan sata penniä.
Vuonna 1963 toteutettiin rahauudistus, jonka myötä markan arvo muuttui. Uudistuksen jälkeen uusi markka vastasi arvoltaan sataa vanhaa markkaa. Yksi vanha markka oli uudistuksen jälkeen arvoltaan yhden pennin.
Markat korvattiin euroilla vuoden 2002 alussa. Markka kelpasi maksuvälineenä 28. helmikuuta 2002 asti. Silloisen muuntokurssin mukaan yksi euro vastasi 5,94573 markkaa.
Suomen Pankki vaihtoi vuoden 1963 jälkeen liikkeelle laskettuja kolikoita ja seteleitä euroiksi 29. helmikuuta 2012 asti. Sen jälkeen vanhoilla markkakolikoilla ja -seteleillä ei ole ollut arvoa kuin keräilyesineinä.
LUE MYÖS:
Tarkista vanhat CD-levysi – tästä maksetaan jopa 150 euroa