Maaret Castrén (kok.) nousi maanantaina eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä, keväällä Euroopan parlamenttiin valituksi tulleen Aura Sallan (kok.) tilalle. Castrén sanoo suhtautuvansa tulevaan syksyyn vakavasti mutta innostuneesti.
– Suomen tilanne on monin tavoin vakava. Sote-palveluiden saatavuus, nuorten hyvinvointi ja taloustilanne edellyttävät aktiivisia otteita eduskunnalta ja hallitukselta. Haasteiden mittakaavasta huolimatta olen innoissani lainsäädäntötyön alkamisesta. Erityisesti lasten ja nuorten terapiatakuun säätäminen on jotain mitä odotan tältä syksyltä, Castrén sanoo tiedotteessa.
Lasten ja nuorten terapiatakuun on tarkoitus koskea lapsia ja alle 23-vuotiaita nuoria.
– Terapiatakuuta on yritetty saada Suomeen jo puoli vuosikymmentä. On hienoa, että se on nyt vihdoin etenemässä. Takuun on tarkoitus tulla voimaan 1. toukokuuta 2025 ja sen piiriin kuuluisi perusterveydenhuollon lyhytpsykoterapioita ja lyhempiä psykososiaalisia menetelmiä. Apu olisi lapselle ja nuorelle maksutonta. On tärkeä huolehtia, että apu on nuoren saatavilla riippumatta siitä, onko hän työelämässä, opiskelija tai jonkin palvelun piirissä, Castrén painottaa.
– Tämän lisäksi uskon, että syksyllä näemme tiukkaa keskustelua muistakin sosiaali- ja terveyspalveluista. Kevään 2025 kunta- ja aluevaalit huolehtivat siitä, että aihe on kaikilla puolueilla keskeisenä mielessä. Toivon, että lääkärinä voin tuoda ruohonjuuritason ymmärrystä ja näkemystä keskusteluihin, Castrén päättää.