FT, yliopistonlehtori Pasi Tuunainen käsittelee niitä maantieteellisiä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet sotatoimien johtamiseen ja kulkuun. Lisäksi myös erilaisilla olosuhteilla, kuten kasvillisuudella ja säällä on ollut vaikutusta taistelujen lopputulokseen.
Toisessa maailmansodassa Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon hidastui merkittävästi lokakuun alussa 1941, kun syyssateet alkoivat ja operaatio Barbarossa käytännössä juuttui mutaan. Maaston kulkukelpoisuus heikkeni, joten myös saksalaisten huoltoliikenne hidastui ja ilman polttoainetta panssarivaunut pysähtyivät. Pahimmillaan tankit upposivat mutaan, eikä niitä saanut irti kuin toisella vaunulla. Tuhansia hevosia kuoli mudan takia uupumukseen.
Ukrainassa on paljon mustan mullan peltoaluetta, jotka kuivan kelin aikaan ovat ihanteellisia panssaritaisteluille. Sen sijaan sateiden aikaan peltomaasto muuttuu erittäin pehmeäksi, eikä se kanna raskaampaa kalustoa. Tämän huomasivat myös venäläiset hyökätessään Ukrainaan vuonna 2022.
Liittoutuneet huomioivat mudan merkityksen Normandian maihinnousun jälkeen. Heinäkuussa 1944 britit perustivat erityisen mutakomitean pohtimaan maaston kulkukelpoisuuteen liittyneitä kysymyksiä. Britit eivät tosin ehtineet täysin hyödyntää uutta geoteknistä lähestymistapaa ennen sodan päättymistä.
Kohtalokas viidakko
Toisen maailmansodan Tyynenmeren taisteluissa USA:n merijalkaväki huomasi japanilaisten taidon sulautua maastoon. Ajoittain japanilaiset tarkka-ampujat kiipesivät palmuihin, joiden runkoihin he sitoivat itsensä kiinni. Heillä oli vihreät univormut, kasvot ja kädet oli maalattu vihreäksi. Japanilaiset myös osasivat liikkua viidakossa ääneti.
Esimerkiksi Papua-Uusi-Guinean taisteluissa USA:n joukoilla oli vaikeuksia viidakosta käsin toimineita vihollisia vastaan. Tiheä kasvillisuus esti amerikkalaisia näkemästä japanilaisten asemia ja lentotiedustelustakaan ei ollut apua.
Ranskan siirtomaajoukot kärsivät ratkaisevan tappion vietnamilaisille keväällä 1954 Dien Bien Phun laaksossa. Ranskalaisten asemat olivat helppoja maaleja vuorille asettuneelle Vietminhin joukoille, jotka taistelivat maansa itsenäisyyden puolesta.
Ranskan tiedustelu epäonnistui pahoin arvioidessaan vihollisen hyökkäysmahdollisuuksia. Asiantuntijoiden mukaan Vietminhin oli rinnekaltevuuksien ja runsaan viidakon takia lähes mahdotonta saada tykistöä laaksoa ympäröiville vuorille. Jos se olisikin onnistunut, niin tykkien olisi pitänyt sijaita eturinteissä, jolloin ne olisivat ranskalaistykistön kohteina.
Vietnamilaiset kuitenkin onnistuivat tuomaan tykkinsä vuoren rinteelle myös naamioimaan ne erinomaisesti. Vuorilla olleet 24 tykkiä säilyivät ehjinä koko viisi kuukautta kestäneen piirityksen ajan.
Viidakko aiheutti ongelmia myös USA:n joukoille Vietnamin sodan aikana. Etelä-Vietnamin hallitusta vastustaneiden Vietkongin sissien olinpaikat oli vaikea selvittää tiheän kasvillisuuden takia. USA:n asevoimat käyttivät kasvimyrkkyjä saadakseen puut pudottamaan lehtensä. Näistä aineista kuuluisin oli Agent Orange -myrkky.
Yhdysvaltalaiset kokeilivat Vietnamissa myös metsäpaloja, joita sytytettiin lentokoneista pudotetuilla palopommeilla. Viidakon suojasta tehtyjen ylläköiden estämiseksi puskutraktoreilla myös raivattiin teiden varsilta kasvillisuutta 325 000 hehtaarin verran.
Sissien toimintaa pyrittiin vaikeuttamaan myös tuhoamalla riisisatoja ja kuivaamalla 800 000 hehtaaria suistoaluetta Saigonin läheisyydestä. Hankkeet eivät kuitenkaan tuottaneet toivottua tulosta eivätkä estäneet Vietkongin menestystä.
Asutuskeskustaistelut vaativia
Kaupunkien valtaamisella on perinteisesti ollut sodissa suuri merkitys. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Berliinin symbolinen arvo puna-armeijalle oli valtava. Marsalkat Georgi Žukov ja Ivan Konev kilpailivat tappioista välittämättä siitä, kumman joukot ehtisivät ensin Saksan pääkaupunkiin.
Nykyaikaisesta asutuskeskustaisteluista puhuttaessa esimerkkinä käytetään usein Tšetšenian pääkaupunki Groznyitä. Ensimmäisen Tšetšenian sodan 1994-1996 aikana aukean maaston sodankäyntiin koulutetut venäläiset kärsivät erittäin suuria tappioita kaupunkitaistelussa. Venäläisten tiedustelu oli puutteellista ja hyökkääjät aliarvioivat täysin vihollisen suorituskyvyn.
Groznyita puolustaneilla tšetšeeneillä oli käytössään paljon sinkoja, jotka aiheuttivat tuhoa venäläisten panssaroidulle kalustolle. Hyökkääjät eivät jalkauttaneet sotilaitaan, vaan liikkuivat kaduilla miehistönkuljetus- ja rynnäkkövaunujen sisällä. Ketterästi liikkuneet tšetšeenien panssarintorjuntapartiot tuhosivat katusulkuja hyödyntäen ensin kärkivaunun ja sitten jälkipään kaluston. Tämän jälkeen sissit tuhosivat loput vaunut yksitellen.
Groznyin taistelut kertoivat, että panssariajoneuvoista ei välttämättä ole lainkaan hyötyä asutuskeskustaisteluissa. Sen sijaan kevyesti aseistautuneet puolustajat, jotka tuntevat alueensa hyvin, voivat olla erittäin vahvoilla.
Pasi Tuunainen: Sodan maantiede. Maaston ja olosuhteiden vaikutus sodankäyntiin 1850-luvulta nykypäivään. 445 sivua. Gaudeamus Oy.
