Verkkouutiset

Venäjän eliitin ei edelleenkään tarvitse tyytyä maansa passiin. AFP / LEHTIKUVA / RUSLAN PRYANIKOV

Malta myy yhä EU-passeja Moskovan eliitille

Moni hallinnon edunsaaja näyttää saaneen EU-kansalaisuuden.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka tavallisilla venäläisillä on vaikeuksia saada viisumeja tai oleskelulupia EU:hun, Venäjän tärkeimpien valtionyhtiöiden varakas johtoporras jatkaa Maltan passien ostamista kuin ennenkin päästen samalla EU:n asukkaiksi.

Venäläisistä suurliikemiehistä, asekauppiaista ja Vladimir Putinin suosikeista on tullut eurooppalaisia. Heidän ei enää tarvitse huolehtia venäläisille asetetuista rajoituksista Euroopassa.
Malta julkaisee uusien asukkaidensa nimet joka vuosi. The Insider kävi läpi vuosien 2022 ja 2023 luettelot Maltan passin saaneista laajojen Venäjän vastaisten pakotepakettien asettamisen ja venäläisille asetettujen rajoitusten alkamisen jälkeen. Moni Venäjän hallinnon edunsaaja näyttää saaneen EU-kansalaisuuden.

Esimerkiksi Vladimir Durninista, MRTS-yhtiön johtajasta ja osakkeenomistajasta tuli Maltan asukas yhdessä vaimonsa kanssa. Yhtiö on merkittävä alihankkija Gazpromille, Rosneftille, Transneftille, Rosatomille ja Novatekille. Durninin toinen yhtiö Tengri myy hioma-ainetta Admiralteiskije verfille, joka valmistaa sotalaivoja ja sukellusveneitä.

Venäjän kolmanneksi suurimman pankin Gazprombankin ensimmäinen varajohtaja Aleksander Garankin hankki myös EU-kansalaisuuden itselleen ja kolmilapsiselle perheelleen. Gazprombankin ulkomaiset konttorit tunnetaan Putinin seurueen yhteisenä kassana. Hänen esimerkkiään noudatti Rosneftin alihankkijoihin kuuluvien Akrosin ja Mad Expertin osakkeenomistaja Vladimir Kuksov.

Uusien maltalaisten joukkoon liittyi myös Metal-Zavodin omistaja Aleksander Minibajev. Yhtiö toimittaa metallihuonekaluja Venäjän sisäministeriön alueosastoille, oikeustaloihin, vankeinhoitolaitokselle, kotimaan turvallisuusvirastolle ja puolustusministeriölle. Yhtiön liikevaihto on lähes kolme miljardia ruplaa.

Terra-auton omistaja Vladislav Rydajevilla oli myös riittävästi rahaa Maltan passien hankintaan itselleen, vaimolleen ja kahdelle tyttärelleen. Hän myy autoja valtion sopimuksella Rostecin yhtiöille, valtion vankeinhoitolaitokselle, sisäministeriölle ja paikallisviranomaisille.

Uusi maltalainen Alexandra Fartusova on The Insiderin mukaan Ljudmila Fartusovan tytär. Tämä on Energomera-konsernin osakkeenomistaja ja hallintoneuvoston puheenjohtaja. Konserninín kuuluu Monocrystal, joka toimii alihankkijana muun muassa Suhoi Su-30 -hävittäjän elektronisen sodankäynnin laitteiden valmistuksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)