Helsingin poliisi lakkautti viime vuonna ennalta estävän toiminnan yksikkönsä, joka sulautettiin muuhun poliisilaitokseen, mikä on aiheuttanut kritiikkiä poliisin keskuudessa. Lukuisia poliiseja on myös irtisanoutunut ja laitoksella on kuvailtu olevan pelon ilmapiiri.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kertoo MTV:n haastattelussa, että hän ei kuitenkaan ole huolissaan poliisien irtisanoutumisista tai mediassa uutisoiduista ilmapiiriongelmista.
– Minä en voi ottaa kantaa ministeriöstä siitä, millä perusteella kukakin irtisanoutuu. Sikäli mikäli tällaista ongelmaa laajemmin olisi, uskoisin, että meillä Poliisihallitus tätä asiaa varmasti seuraisi, Rantanen toteaa.
Hän korostaa, että erillisen yksikön lakkauttaminen ei tarkoita ennalta ehkäisevän työn loppumista.
– Minusta tässä kohtaa on pikkuisen ennenaikaista lähteä sanomaan, että on tehty jotakin väärin. Itse odotan tuloksia tässä.
Uudistuksen on pelätty syövän poliisin mahdollisuuksia toimia etukäteen rikosten estämiseksi ja syrjäytymisen pysäyttämiseksi.
– Minusta nyt kannattaa hiukan laskea kierroksia ja odottaa niitä tuloksia, sillä tätä toimintaa ei ole lakkautettu, vaikka organisaatiouudistuksia on tehty, Rantanen sanoo.
Hän painottaa, että Poliisihallitus vastaa poliisiyksiköiden asiasta ja johtamisesta.
– Minusta nyt kannattaa laitaa vähän jäitä hattuun.