Verkkouutisten julkaisemasta uutisesta (10.5.) voi saada väärän käsityksen Ylen A-studiossa 8.5. käydystä keskustelusta. Selvennyksenä: en ehdota Metsähallituksen hakkuiden kieltämistä. Käytin Metsähallituksen puunmyyntituloja esimerkkinä havainnollistamaan kustannuksia, joita Suomelle voi erilaisista maankäyttösektorin nettonielua koskevista toimenpiteistä koitua.
Mistä on kyse? Kuten on hyvin tiedossa, Suomi ei saavuta maankäyttösektorille vuosille 2021–2025 asetettua nielutavoitetta. Suomen tulisi hyvittää Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 49–81 miljoona tonnia laskennallisia päästöjä. Tämä voitaisiin tehdä hankkimalla nieluyksiköitä ylijäämäisiltä EU-mailta, jotta näitä päästöjä ei luettaisi taakanjakosektorin päästöiksi ja siten esimerkiksi autoilijoiden ja viljelijöiden kannettavaksi. Myös vuoden 2030 tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, mikäli hakkuut pysyvät viime vuosien ennätyskorkealla tasolla.
Ilmastopaneeli on suositellut, että hallituksen tulisi ottaa viipymättä käyttöön kaikki keinot maankäyttösektorin nettonielun vahvistamiseksi, jotta kansantaloudelle koituvat kustannukset voidaan minimoida ja jakaa oikeudenmukaisesti. Keinoja ovat etenkin metsäkadon vähentäminen, turvepeltojen ja käytöstä poistettujen turpeennostoalueiden vettäminen sekä metsän kasvua voimistavat toimet hakkuukäytäntöineen. Metsänomistajille maksettava hiilensidontatuki kasvattaisi metsänielua tehokkaasti. Nämä toimet eivät kuitenkaan yksin riitä, ja hallituksella täytyy olla valmius säädellä hakkuita tarvittaessa.
Suomi joutuu puntaroimaan, mikä on taloudellisesti edullisin tapa saavuttaa nielutavoitteet. On tarpeen verrata hankittavien nieluyksiköiden hintaa siihen, mitä nielun vahvistaminen kotimaassa tai taakanjakosektorin päästöjen nopeampi vähentäminen maksaa. Ostettavien nieluyksiköiden hinta on epävarma, mutta merkittävää ylijäämää vuoteen 2025 mennessä ei nykytiedoin synny ja vuoteen 2030 nieluyksiköistä tulee arviomme mukaan pulaa.
Suomi joutuu pohtimaan, millaisia taloudellisia vaikutuksia sillä olisi, jos myös hakkuita hillittäisiin esimerkiksi metsänomistajille maksettavan hiilensidontatuen avulla. Metsäteollisuus joutuisi sopeuttamaan toimintaansa jonkin verran: koska puun tarjonta supistuisi, teollisuus käyttäisi puuta – jos mahdollista – vielä nykyistäkin tarkemmin, kilpailisi enemmän puusta energiateollisuuden kanssa ja lisäisi tuontia EU-maista. Tämä laskisi liikevoittoa hieman, mutta järin suuresta sopeuttamistarpeesta ei olisi kyse.
Jos metsäteollisuus ei millään tavalla osallistu nielutalkoisiin, valtion kustannukset nieluyksiköiden ostosta kaadettaisiin käytännössä kansalaisten verorasitukseksi tai kasvaviksi kustannuksiksi taakanjakosektorin toimijoille. Verojen kiristäminen ja kustannusten kasvu laskee kulutuskysyntää ja vähentää työllisyyttä muilla sektoreilla eli myös se aiheuttaa negatiivisia kerrannaisvaikutuksia samalla tapaa kuin metsäsektorin sopeutuminen. Kulutuskysynnän pienenemisen tuoma negatiivinen kierre syntyisi myös monilla sellaisilla aloilla, joilla ei ole ongelmia ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Voidaan kysyä, meneekö tilanteeseen sopeutuminen tällöin oikeudenmukaisesti.
Jos metsäteollisuuden toimintaa sopeutettaisiin kohti nielutavoitteita, se tukisi samalla luonnon monimuotoisuustavoitteita ja alan kestävyys voimistuisi. Tätä myös Kansanvälinen energiajärjestö IEA suosittaa. Joka tapauksessa Suomen on tärkeää löytää kustannustehokkain tapa saavuttaa nielutavoitteet ja ylläpitää Suomen hyvää mainetta vastuullisena metsätalousmaana.
Markku Ollikainen
Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja
