Verkkouutiset

Kansanedustaja Martin Paasi Sanna Ukkola Show:ssa. VERKKOUUTISET

Martin Paasi: Talous on pysähtymässä

Uuden kansanedustajan mukaan tilanteen äärelle pitää vakavoitua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen taloudessa kiikastaa tuottavuuden kasvun puutteesta, toteaa kansanedustaja Martin Paasi (kok.) Verkkouutisten Sanna Ukkola Show:ssa.

Heinäkuussa kansanedustajana aloittanut Paasi muistuttaa, että tuottavuus ei kasva, koska Suomessa ei ole investoitu sellaisiin kohteisiin, jotka kasvattaisivat tuottavuutta. Tämän seurauksena myöskään talous ei kasva.

Luottoluokitusyhtiö Fitch alensi viime viikolla Suomen talouden näkymiä vakaista negatiivisiksi.

– Tämä alleviivaa sitä, mihin junamme on menossa. Talous on pysähtymässä. Nyt alkaa olemaan yhdestoista hetki tarttua näihin asioihin.

Valtiovarainministeriö kertoi viime viikolla, että valtion ensi vuoden budjettiehdotus on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen.

– Talous sakkaa edelleen. Meidän täytyy puoluerajojen yli vakavoitua tämän asian äärelle. Suomen talous on polkenut kohta 20 vuotta paikallaan. Talvisodan henki pitää saada nyt synnytettyä. Tilanne on todella vakava. Meillä ei ole kohta lähimainkaan varaa sellaiseen elintasoon, mihin olemme tottuneet. Politisointi ja irtopisteiden haaliminen sieltä täältä on pakko lopettaa, Paasi muistuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)