Valtiotieteiden tohtori, presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittinen neuvonantaja ja ex-suurlähettiläs Alpo Rusi perkaa tuntojaan uudelleen neljännesvuosisata sen jälkeen, kun hän oli kirjoittanut kirjansa Mariankadun puolelta.
Nyt palvelu Martti Ahtisaaren kabinetissa saa uutta väriä: salattuja asiakirjoja on vapautettu, haastatteluja ja julkisia lähteitä on kertynyt lisää. Venäjää emme eristä on jatkoa teokselle Kremlin kortti, KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982-1991 (Docendo 2022) eli Mauno Koiviston ajalta. Paitsi työstä Ahtisaaren apuna, teos on kuvausta elosta venäläisten ”diplomaattien” siimeksessä.
Suomi ei halunnut uskoa. Suomettuminen jatkui Venäjän Ukraina-hyökkäykseen saakka. Rusille ankara järkytys oli, kun hän tapasi 1990 Italiassa presidentti Boris Jetsinin kansallisuusasioiden neuvonantaja tohtori Galina Starovoitovan, joka totesi: ”Neuvostoliiton pian tapahtuvan hajoamisen jälkeen tulemme luopumaan kaikista voimalla hankituista alueista. Saatte Karjalan takaisin”.
Rusi kuvaa tapahtumaa järkyttäväksi kokemukseksi. Paria vuotta aiemmin Rusi oli kirjoittanut saman sisältöisen ennustuksen ja laati tapaamisesta muistion poliittisen osaston ja ministeriön johdolle vailla palautetta.
Hyssyttely Venäjää koskevissa neuvonpidoissa eli sitkeänä koko Mauno Koiviston valta-ajan. Venäjän ryhdyttyä harjoittamaan voimapolitiikkaa ilmeni, ettei siihenkään varauduttu ajoissa, eikä maan siirtymistä sosialismista kleptokratiaan haluttu huomata.
Rusilla on vihollisia
Suomen harjoittaman ulkopolitiikan rasitteena on aina 1970-luvulta asti ollut demareiden yliote. Jo 1973 pääministeri Kalevi Sorsa kirjoitti presidentti Urho Kekkoselle muistion – ulkoministeri Ahti Karjalaisen ohittaen. Hän ehdotti 20 sosiaalidemokraattia ulkoministeriön avaintehtäviin. Näin alkoi ”pienten SDP-sotilaiden marssi läpi virastojen”. Neuvostoliiton suhteiden hyväksikäyttö sisäpolitiikassa kärjistyi suomettaen jopa kokoomuksen ja sen nuorisosiiven.
Martti Ahtisaari oli yksi noista kahdestakymmenestä. Vuosikymmentä myöhemmin hän oli Sorsan pääehdokas UM:n valtiosihteeriksi. Ahtisaaren valinta presidentiksi oli kuitenkin demareiden ja Sorsan karmea nyrjähdys, jossa kansansuosio tyrmäsi ukkopuolueen ja KGB:n suosikin.
Syntyi hitaasti kytevä juopa puolueen vasemmistosiiven ja Ahtisaaren välille, vaikka tämä antoikin myönnytyksiä Erkki Tuomioja, Paavo Lipponen, Erkki Liikanen, Tarja Halonen -suuntaan. Sen oli kokeva myös Alpo Rusi, joka ei lukeutunut tuohon aatesiipeen.
Painostus ilmeni henkilö- ja virkatasolla. Se sai julmimman valtiokiusaamisen tunnusmerkit, kun vielä Tarja Halosen aikana henkisesti rajoitteinen Supon johtaja Pentti Nevala lähti perusteetta Rusi-ajojahtiin ja leimaamaan tämän vakoilijaksi.
Maan sosialidemokraattinen eliitti tuki vaikenemalla ja syöttämällä valtamedioita, Helsingin Sanomia ja Yleä. Ne söivät Nevalan kädestä. Niin toimi ulkoministeriön Olli Mattilaa koskenut Supon levittämä vakoiluepäily, jonka suhteen Rusi vaatii nyt asian läpikäyntiä uudelleen, mutta pelastaakseen Suomen nololta prosessilta, aineisto julistettiin salaiseksi 30 vuodeksi.
Euroopan kaasuputkimiehet heräävät
Rusin yksi keskeinen kuvaus Putinin ulkopolitiikan perusperiaatteista liittyy termiin ”pohjoinen ulottuvuus”, joka oli ansa. Sehän oli yksi pääministeri Paavo Lipposen suurista ideoista, jonka Venäjä otti työkalukseen. Jo tätä ennen Lipposen YYA-politiikan jatkamisen ”vakauspolitiikan” merkeissä saattoi ymmärtää halusta pitää kiinni vanhasta suomettuneisuuteen nojanneesta toimintakuvasta.
Yhdessä saksalaisen virka- ja aateveljensä kanssa Lipponen alkoi hivuttautua lähelle venäläistä energia-ajattelua. Eurooppa aloitti oman hyväuskoisen suomettumisensa. Tappiot toisesta idänkaupan romahduksesta ovat 20-25 miljardia euroa, mutta ex-pääministerit Gerhard Schröder ja Lipponen kirjasivat prosessin omalta osaltaan voitokkaana.
Rusin kuvaukset Ahtisaaren aikaisesta työtavasta ovat osin dokumentteihin nojaavia mutta ymmärrettävistä syistä myös henkilökohtaisia. Luonnehdinta Paavo Lipposesta lienee totta:
”Lipponen tiedettiin tyrannimaiseksi johtajaksi, jota toimittajakunnassa pelättiin, etenkin jos sattui tapaamaan hänet pimeällä kadulla. Nyt häntä pelkäsi ei vain presidentti vaan myös hänen neuvonantajansa. Erkki Tuomiojan päiväkirjoista voi lukea, miten Lipponen käytti kovia otteita myös puolueensa sisäpiirissä”.
Eräässä toisessa yhteydessä Martti Ahtisaari pyysi Rusia unohtamaan Lipposen öykkäröinnin, kun tämä oli ottanut asian esille hiukan tuskaisena: ”Pääministerin tulisi ottaa lomaa. Käy liian usein kierroksilla”.
Sorsa-Koivisto-Lipponen-Halonen-suojelijat tulevat sylkemään taas kerran Alpo Rusin suuntaan. Vahinko vain että Paavo Lipposen tulossa olevat seuraavat muistelmat ovat jo niin loppusuoralla, että hänen täytyy turvautua tarjolla oleviin muihin julkaisukanaviin.
Alpo Rusi: Venäjää emme eristä. Docendo 2025.
