– Tunnen, että ammattikuntamme on petetty.

Näillä sanoilla edesmennyt Martti J. Kari summaa entisen kollegansa ja esimiehensä, kontra-amiraali (evp.) Georgij Alafuzoffin toimintaa.

Sotilastiedustelussa pitkän uran tehneen Karin postuumisti julkaistu elämäkerta Martti J. Kari – Käsikirjoitukset eivät pala (Docendo) tarjoaa ainutlaatuisen kuvan sotilastiedustelun salamyhkäisestä maailmasta. Verkkouutisten toimittaja Laura Halmisen kirjaamissa muistelmissa kerrataan myös Karin vaiheita Alafuzoffin kanssa. Kari kertoo asioita, joita ei ole julkisuudessa aiemmin käsitelty.

Georgij Alafuzoff toimi puolustusvoimien tiedustelupäällikkönä 2007-2013. Sen jälkeen hän siirtyi EU:n sotilastiedustelun johtoon. Alafuzoff jäi eläkkeelle vuonna 2016. Seuraavaksi entinen tiedustelu-upseeri nousi julkisuuteen Helsingin Sanomille vuodettuja puolustusvoimien materiaaleja ja niiden poikimaa Viestikoekeskus-juttua koskevassa vyyhdessä. Alafuzoffin epäiltiin vuotaneen aineistoa häntä Brysselissä haastatelleelle HS:n toimittajalle. Asiaa selvittäessä Alafuzoffin kotoa löydettiin myös suuria määriä salaista materiaalia vuosilta 2005-2016.

Juttu käsiteltiin Alafuzoffin sotilasarvon takia suoraan hovioikeudessa. HS:n tietojen osalta turvallisuussalaisuuden paljastamisen syyteaika vanheni. Evp-upseerille langetettiin kuitenkin helmikuussa puolentoista vuoden ehdollinen vankeusrangaistus törkeästä palvelusrikoksesta. Alafuzoffin katsottiin säilyttäneen kotonaan oikeudettomasti salaista aineistoa. Tuomio ei ole lainvoimainen ja siitä on valitettu korkeimpaan oikeuteen.

Laura Halminen osallistui määrättynä HS:n viestikoejutun tekemiseen. Hän on myöhemmin arvionut luottamuksen Martti J. Karin kanssa pitäneen, koska Karilla oli hyvä käsitys eri ihmisten toiminnasta vyyhdessä.

”Kysyi oikeita asioita”

Martti J. Kari toimi puolustusvoimien Viestikoelaitoksen johtajana Georgij Alafuzoffin ollessa sotilastiedustelun päällikkönä. Hän kuvailee ”Fussen” kysymysten laitoksen toiminnasta olleen monesti outoja.

– Ihmettelin usein, miten hän osasi kysyä juuri tiettyjä asioita, vaikka ei ollut jonain aiempina vuosina osannut tai halunnut kysyä Tikkakosken toiminnasta kovinkaan yksityiskohtaisia. Kun Fusse ei tiedustelupäällikkönä saanut kaikkia haluamiaan vastauksia, hän alkoi vaatia niitä perustellen, että ylipäällikkö eli presidentti halusi tietää. Toisaalta hänellä oli tiedustelupäällikkönä oikeus saada tietoja, mutta en ole ollut ainoa, jota hänen kyselynsä silloin oudoksuttivat.

Kari kuvailee miesten olleen välillä napit vastakkain. Palautetta annettiin ja vastaanotettiin toisinaan huutamalla.

Kun tiedustelulakeja uudistettiin, oli Alafuzoff sanonut Karin mukaan hänelle, että ”et tule koskaan saamaan sitä haluamaasi saatanan lakia”.

Kari sanoo kirjassa, ettei hänelle koskaan selvinnyt, miksi Alafuzoff vastusti tiedustelulainsäädäntöä. Hän jatkaa kuulleensa, että tiedustelupäällikkö pelkäsi tiedustelun ajautumista poliittiseen ohjaukseen. Todennäköisempänä Kari kuitenkin pitää toista syytä.

– Fusse oli hyvin isänmaallinen mies niin kauan kuin Suomen naapurina oli Neuvostoliitto. Sen takiahan hänen sukulaisensa Suomeen pakenivat. Venäjä ja Suomi naapurimaina eivät sen sijaan aiheuttaneet hänelle vaikeuksia. Juttuun piti tulla. Tämä näkyi parissa muussakin kehittämishankkeessa: minusta Fusse ei halunnut Suomen sotilaallisista kyvyistä ”liian” hyviä. Uskon, että Suomen Nato-kumppanit ja heidän toimintansa ovat aiheuttaneet hänelle närästystä.

”Tarja Halosen opettaja”

Martti J. Karin mukaan Georgij Alafuzoffin alaiset eivät voineet samalla olla varmoja siitä, millaista poliittista ohjausta tiedustelupäällikkö itse sai. Kari sanoo Alafuzoffin toimineen vapaa-ajallaan presidentti Tarja Halosen venäjän kielen opettajana. Tätä pidettiin hänen mukaansa ”arvovaltaisena, mutta myös eriskummallisena tehtävänä”.

Pahojen aavistustensa Martti J. Kari kertoo voimistuneen, kun Alafuzoff oli nimitetty EU:n sotilastiedustelun päälliköksi keväällä 2013. Venäjän hyökkäystä Krimille ja Itä-Ukrainaan alkuvuodesta vuonna 2014 seuranneet muistavat, kuinka Georgij Alafuzoff antoi ymmärtää Ylellä, etteivät Venäjän asevoimat toimi Ukrainassa. Venäjällä lausuntoa kehuttiin.

– Fussen tulkinta oli väärä. Minähän olin itse paikalla hankkimassa todisteet siitä, että Krimillä ja Itä-Ukrainassa toimivat Venäjän maahanlaskujoukot 98. maahanlaskudivisioonasta ja 76. ilmarynnäkködivisioonasta. Tunnistin heidän varusteensa, aksenttinsa ja radiopuhelimensa, Kari kertoo.

– Entinen esimieheni kiisti tosiasiat. En tiedä, miksi, hän jatkaa.

Joulukuussa 2014 Alafuzoff tapasi HS:n toimittajan Brysselissä. Tässä yhteydessä viranomaiset epäilivät materiaalia siirtyneen tavalla tai toisella toimittajalle. Tämän linkin takaa löytyvä juttu on nykysilmin kenties hieman erikoista luettavaa.

Alafuzoff kertoi haastattelussa olleensa rehellinen kommentoidessaan Itä-Ukrainan tilannetta saman vuoden huhtikuussa. Hän myönsi ”jälkeenpäin ajateltuna saattaneensa olla väärässä”. Jutun perusteella EU:n sotilastiedustelun päällikkö harmitteli esimerkiksi Norjan ja Venäjän aiempien kohtuullisten hyvin pohjoisten merialueiden sotilassuhteiden katkeamista ja valitteli ”ymmärryksen olevan hakusessa”. Jutun mukaan Alafuzoff myös arvioi, että suomalaisen sotilastiedustelun vapaus ja riippumattomuus kärsisivät Nato-jäsenyydestä.

– Karhu suhtautuu marjoja poimivaan ihmiseen eri tavalla, jos hän on vaarattomaksi koettu kuin jos hän on vaaralliseksi todettu, Alafuzoff perusteli lisäksi.

”Todellinen vakooja ei olisi toiminut noin tyhmästi”

Epäilemiään syitä HS:n Viestikoekeskus-vyyhdessä paljastuneelle salaisen materiaalin kotiin keräämiselle Martti J. Kari ei halua laajasti muistelmissaan avata. Hän ei pidä todennäköisenä, että Alafuzoff olisi myynyt tietojaan, koska mies ei vaikuttanut kiinnostuneelta rahasta. Kari jatkaa luulevansa, että Alafuzoff harkitsi asiakirjoille jotain myöhempää käyttöä.

– Mitä se olisi voinut olla, en halua arvailla. Jos kyseessä olisi ollut vaikka muistelmien kirjoittaminen, se olisi ollut normaalia ja helppoa. Mutta asiakirjoissa oli paljon sellaista, mikä olisi
ollut muistelmien kannalta ihan turhaa. Kukaan todellinen
vakooja ei olisi toiminut noin tyhmästi.

– En tiedä, enkä mitenkään voi hyväksyä tällaista menettelyä. Tunnen, että ammattikuntamme on petetty.