Megavankila on jaettu kahdeksaan suureen sektoriin. / CNN

Massiivinen linnake – tältä näyttää kohuttu CECOT-vankila

Etelä-Amerikan suurimpaan vankilaan voidaan sulkea noin 40000 henkilöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa on kohistu tapauksesta, jossa Marylandin osavaltiossa yli vuosikymmenen asunut mies karkotettiin virheellisin perustein El Salvadoriin.

Kilmar Abrego Garcia on El Salvadorin kansalainen, joka oli asunut Yhdysvalloissa vuodesta 2011 lähtien. Hän on naimisissa Yhdysvaltain kansalaisen kanssa, ja heillä on yhteinen lapsi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Maahanmuutosta vastaavan ICE-viraston agentit pidättivät hänet maaliskuussa ja karkottivat El Salvadoriin kolme vuorokautta myöhemmin. Tämä huolimatta siitä, että miehelle oli annettu vuonna 2019 karkotuksen kieltävä tuomioistuimen päätös. Washington Post -lehden mukaan taustalla oli riski jengien kostotoimista.

Presidentti Donald Trumpin hallinto myönsi karkotuksen olleen seurausta ”hallinnollisesta virheestä”, mutta on ollut haluton palauttamaan häntä maahan. Abrego Garciaa ei ole tuomittu tai syytetty rikoksesta kummassakaan maassa. Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi karkotuksen olleen laiton ja määräsi hallinnon edesauttamaan miehen paluuta.

Monet kongressiedustajat, oikeusoppineet ja ihmisoikeusaktivistit ovat arvostelleet Valkoisen talon toimintaa. Mies siirrettiin El Salvadorissa terroristien pidätyskeskus CECOT:iin.

Valkoisessa talossa kuluvalla viikolla vieraillut El Salvadorin presidentti Nayib Bukele sanoi, ettei hän aio ryhtyä toimenpiteisiin miehen palauttamiksi.

– Miten minä voisin palauttaa hänet Yhdysvaltoihin? Salakuljettamalla hänet? En tietenkään tee näin, koko kysymys on naurettava. Kuinka voisin salakuljettaa terroristin Yhdyvaltoihin, Nayib Bukele kysyi.

Autoritaarisesta hallinnostaan tunnettu Nayib Bukele on käyttänyt ”brutaaliksi megavankilaksi” kutsuttua CECOT:ia osana laajaa jengienvastaista hankettaan. Sen myötä maan rikosluvut ovat kääntyneet merkittävään laskuun.

CNN-kanava pääsi tutustumaan aiemmin laitokseen, jossa kaikkein pahamaineisimmat jengirikolliset on eristetty muusta yhteiskunnasta.

Vuonna 2022 rakennettu laitos on koko Latinalaisen Amerikan suurin vankila. Sen kapasiteetti on 40 000 ja nykyinen vankiväestö yli 14 500. El Salvador otti maaliskuussa vastaan yli 200 Yhdysvaltain karkottamaa henkilöä, joiden väitettiin kuuluneen venezuelalaisiin jengeihin.

Selleihin mahtuu noin 80 henkilöä. / CNN

CECOT:iin johtavalla tiellä on useita tarkastuspisteitä. Laitos on ympäröity betonimuurilla, sähköaidoilla ja vartiotorneilla.

Vangit on sijoitettu suuriin selleihin, joissa ei ole patjoja tai peittoja. Nurkassa on vessa, pesuallas ja tynnyri juomavettä varten. Hallimaisen rakennuksen keskellä kulkevalla käytävällä on runsaasti mellakkavarusteisiin pukeutuneita vartijoita. Valot ovat päällä vuorokauden ympäri, ja joku katsoo aina sisään selliin joko edestä tai ylemmästä kerroksesta.

CECOT on kuin muusta maailmasta eristyksissä oleva linnake keskellä vuoristoista maastoa. Pääkaupungista ajomatkaa on puolitoista tuntia. CECOT:n pinta-ala vastaa noin seitsemää suurta jalkapallostadionia, ja sitä vartioi yli tuhat poliisia ja sotilasta.

Yhteen selliin mahtuu noin 80 vankia, joista suurimmalla osalla on jengijäsenyydestä kertovia tatuointeja. El Salvador kärsi aiemmin mittavasta jengiväkivallasta.

– On tapettava ihmisiä, on varastettava. Pitää tehdä tarvittavat asiat selvitäkseen, 41-vuotias MS-13-jengin entinen johtohahmo kertoo.

Häneltä kysytään, millaista on elää vankina CECOT:ssa.

– Ei se ehkä ole viiden tähden hotelli, mutta ruokaa saa kolme kertaa päivässä. Ja on jotain ohjeelmaakin, urheilua ja uskonnollisia tilaisuuksia.

Ohjelmaa on puoli tuntia päivässä, joten loput 23,5 tuntia vangit istuvat suurissa selleissään. Väkivaltaisesti käyttäytyvät vangit suljetaan useiksi viikoiksi pimeisiin koppeihin, joihin tulee valoa vain pienestä aukosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS