Öljysäiliö palaa huthikapinallisten hallitsemassa Hodeidan satamassa Jemenissä Israelin ilmaiskun jälkeen. AFP / LEHTIKUVA

Massiivinen tulipalo – F-15-hävittäjät iskivät huthien satamaan

Ilmaisku on vastaus huthien aikaisempaan lennokki-iskuun Tel Aviviin, jossa kuoli yksi ihminen. 
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israel on tehnyt ensimmäistä kertaa suoran ilmaiskun Jemenin huthikapinallisia vastaan, uutisoi The Wall Street Journal. 

Israelin mukaan sen F-15 -hävittäjät iskivät useaan kohteeseen huthien hallussa pitämään Hodeidahin kaupungin satamaan. Huthien mukaan iskujen seurauksena polttoainesäiliöt räjähtivät vaurioittaen kaupungin voimalaitosta. Viranomaisten mukaan useita ihmisiä kuoli ja yli 80 loukkaantui.

Ilmaisku on vastaus huthien aikaisempaan lennokki-iskuun Tel Aviviin, jossa kuoli yksi ihminen.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan Israel vahingoittaa jokaista, joka vahingoittaa Israelia. Hän sanoi lauantaina ilmaiskun jälkeen, että isku tekee vihollisille selväksi, ettei ole paikkaa, jonne Israelin käsi ei ulottuisi.

Yhdysvaltalaisten ja israelilaisten puolustusviranomaisten mukaan Yhdysvaltoja oli tiedotettu ennen iskua.

Israelilaisen sotilaslähteen mukaan ilmaisku kohdistettiin satamaan, joka on iranilaisten aseiden pääväylä Jemeniin. Israelin asevoimat epäilee, että Tel Avivin iskussa käytetty lennokki oli muokattu versio iranilaisvalmisteisesta Samad-lennokista.

Hodeidahin kaupunkia on pidetty huthien hyökkäystukikohtana, josta käsin he ovat tehneet ohjus- ja lennokki-iskuja Punaisella merellä seilaavia kauppa-aluksia vastaan. Kaupungissa sijaitsee myös esimerkiksi viljasiiloja, jotka ovat kriittisiä Jemenin aliravitulle väestölle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)