Verkkouutiset

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Matias Marttinen: Työtä Suomen talouden pelastamiseksi ei voida jättää kesken

Kokoomuksen ryhmänjohtajan mukaan oppositio ei ole kyennyt tarjoamaan Suomea uudistavia vaihtoehtoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan pääministeripuolue on valmis uusiin lisäsopeutustoimiin, jos velkaantumisen taittaminen niin vaatii.

Marttinen sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa pitämässään puheessa, että kokoomus on sitoutunut Suomen talouden korjaamiseen.

– Työtä Suomen talouden pelastamiseksi ei voida jättää kesken, Marttinen sanoo.

– Ensi viikon budjettiriihessä tärkeintä on viedä jokainen hallituksen jo sopima säästöpäätös budjettiin, viedä ne momenteille. Tämän budjettiriihen keskiössä on hallituksen päätösten toimeenpaneminen.

Talouden suunnan korjaamiseen ei Marttisen mukaan pystytä yhdessä vaalikaudessa. Edessä on hänen mukaansa usean vuoden työ.

Marttinen nostaa puheessaan esille tulevan syksyn merkittävimmät uudistukset ja kasvutoimet. Hän korostaa, että Petteri Orpon (kok.) hallituksen linja on työn linja.

– Paikallisen sopimisen lisääminen on tämän vaalikauden tärkeimpiä esityksiä.  Yritysten kasvun edellytykset tunnetaan parhaiten paikan päällä työpaikalla. Hallituksen työmarkkinauudistukset parantavat pk-yritysten mahdollisuutta tarjota työtä ja investoida Suomeen.

– Hallituksen kehysriihessä päättämä puhtaiden teollisten investointien verokannustin tulee suureen tarpeeseen. Kun kannustinta valmisteltiin viime keväänä, otimme tavoitteeksi luoda Suomeen Euroopan kilpailukykyisimmän verokannustimen. Sitä se myös tulee olemaan. Tämä verokannustin on hallituksen kasvutoimista merkittävin, Marttinen sanoo.

Puheessaan Marttinen nostaa esille myös yritysten luvitusten sujuvoittamisen talouskasvua vauhdittavana tekona.

– Elinkeinoelämän arvion mukaan viime vuosien aikana ainakin viiden miljardin euron ja 1500 työpaikan edestä investointeja on viivästynyt pelkästään hallinto-oikeuksien käsittelyssä valitusten vuoksi. Luvitusprosessien sujuvoittaminen tarkoittaa sitä, että kaikkien näiden hankkeiden eteenpäinvienti nopeutuu selvästi, hän sanoo.

Hallitus tarttuu Marttisen mukaan myös yritysten kasvua ja arjen sujuvuutta haittaaviin normeihin ja byrokratiaan. Hän kertoo, että hallituksen tavoitteena on purkaa hallituskauden loppuun menneessä 300 erilaista normia.

– Soteri on erinomainen esimerkki siitä, miten lupabyrokratia on estänyt suomalaisia yrittäjiä tekemästä työtään. Yli 3400 sote-alan yritystä on ollut hallintohumpan vankina ilman lupaa tehdä töitä. Silmien ummistamisen aika on ohi, Marttinen sanoo.

Lisää kasvutoimia on Marttisen mukaan luvassa kevään puoliväliriihessä. Hänen mukaansa kasvupolitiikan kunnianhimon tasoa on nostettava.

– Pääministeri Orpo on luvannut käynnistää työn, jossa haetaan uusia kasvutoimia päätettäväksi ensi kevään puoliväliriiheen. Tähän ideointiin on kutsuttu koko yhteiskunta mukaan. Tämä työ on vahva osoitus sitoutumisestamme Suomen kasvuun saamiseksi. Työssä pitää keskittyä erityisesti toimiin, joilla suomalaisten pk-yritysten kasvua voidaan tukea.

Oppositiopuolueet eivät ole Marttisen mukaan kyenneet tarjoamaan Suomea uudistavia ratkaisuvaihtoehtoja.

– SDP:n ehdotukset ovat tähän mennessä alkaneet johdonmukaisesti aina sanoilla: ”perutaan, lykätään, jätetään tekemättä”.  Vaihtoehdottomuus vaivaa vasemmisto-oppositiotamme. Kun luottokortin piikki on laitettu kiinni, niin ratkaisut suomalaisten ongelmiin ovat vähissä, Marttinen sanoo.

Marttinen sanoo myös puheessaan, että SDP on Antti Lindtmanin puheenjohtajakaudella jatkanut Sanna Marinin (sd.) talouspoliittisella linjalla.

– SDP on jatkanut oppositiossa Marinin tulipunaisella talouspolitiikan linjalla. Keväällä SDP:n ehdottama yli kolmen miljardin euron veronkiristysohjelma olisi karkeaa soraa Suomen talouskasvulle. Lindtmanin veroraippa osuisi julmasti suomalaisiin yrittäjiin. Lindtmanin demarit ovat hämmästyttävän taitavia keksimään jokaiseen ongelmaan ratkaisuksi uuden veron säätämisen.

Juttua muokattu kello 11.06: lisätty osia Marttisen puheesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)