Presidenttiehdokas, ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pani median biorytmit sekaisin. Hän kertoi Journalistin haastattelussa saaneensa mainosmyyjien puheista käsityksen, että ilmoitustilan ostaminen ”tuo myös muuta näkyvyyttä lehdessä tai kanavalla”.
Myöhemmin Aaltola tarkensi, että kyse oli kahden eri myyjän yhteydenotosta.
Aaltolan väite on vakava, harvinainen ja ikävä. Tiedotusvälineet varjelevat tarkasti riippumattomuuttaan, ettei pysty niitä syyttämään jonkin puolueen, poliitikon tai yrityksen suosimisesta.
Kun arvostelu osui mediaan, asian käsittely meni erikoiselle kierteelle. Yleensä tapana on jatkaa juttua syytetyn osapuolen kommenteilla ja pureskella väitteen todenperäisyyttä.
Nyt tiedotusvälineet haastattelivat Aaltolan uudestaan. Jokainen halusi oman jutun ja omat lainaukset. Haastatteluja seurasivat pääkirjoitukset.
Toinen vaihtoehto olisi ollut perätä mediatalojen johtajilta ja ilmoitusmyynneiltä, tapahtuuko tällaista. Helsingin Sanomat heräsi asiaan muutama päivä Aaltolan haastattelun jälkeen.
Aaltolan puheiden ruotimisessa yksi vaihe jäi lähes kokonaan toteutumatta. Kaikkia asianosaisia ei haettu vastaamaan väitteeseen.
Lehden sisällöstä vastaa päätoimittaja. Kysymyksiä ei juuri tehty omille päälliköille siitä, oletteko tienneet tai olleet mukana tällaisissa kytkykaupoissa.
Päätoimittajien haastattelemisen merkitystä korostaa sekin, että heillä voi olla kaksoisrooli. Useissa merkittävissä tiedotusvälineissä vastaava päätoimittaja on myös lehtiyhtiön toimitusjohtaja tai kustantaja.
Toimitusjohtaja vastaa yhtiön taloudesta. Lehden journalismin ja tilausmaksujen lisäksi erityisesti päivälehdissä taloudellisen menestyksen keskeinen pilari on ilmoitusmyynti.
Yleisradio sai kommentin Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajalta Jouni Kemppaiselta. Hänen vastauksensa oli kaksiosainen.
Aluksi Kemppainen arvelee, että Aaltolan väite oli ”jonkinmoinen heitto”. Sellainen poliitikon yritys nostaa profiiliaan.
Hieman myöhemmin Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Kemppaisen mielestä kyseessä on vakava asia, joka pitää perustella. Hän vakuuttaa, että mediamyynnillä ei ole minkäänlaista vaikutusta siihen, millaisia sisältöjä toimitus käsittelee.
Yksikin ilmoituksen ja muun julkisuuden koplaus on liikaa. Kuinka paljon sellaista tapahtuu, siitä parhaiten tietävät päätoimittajat.
Suurissa toimituksissa päätoimittajatkaan eivät tiedä kaikkea. Siksi vastuu on jokaisella journalistiksi itseään kutsuvalla.
Julkisen Sanan Neuvosto on antanut langettavia päätöksiä tiedotusvälineille tekstimainonnasta. Silloin kyse on usein ollut joistakin tuotteista tai yrityksistä, ei poliitikoista.
Oma lukunsa ovat ne tapaukset, joissa tiedotusväline on maksanut esimerkiksi jollekin julkkikselle haastattelusta.
Populismin oppikirjan mukaan tiedotusvälineiden arvostelu on hyvä ase politiikassa. Median on pelkästään oman uskottavuutensa vuoksi tartuttava asiaan.
Median haukkuminen ja haastaminen on vanha keksintö, jota puolueet ovat usein käyttäneet. Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaiset olivat Ylen kimpussa, Kalevi Sorsa (sd.) keksi aikanaan infokratian, keskusta pauhasi etelän mediasta.
Aaltola toimii samalla tavalla kuin Timo Soini ennen pääsyään hillotolpalle eli ulkoministeriksi. Tyylissä on sävyero. Soini haki äänestäjänsä huoltoasemien baareista, kun Aaltola herättää kiinnostusta yliopistojen ja taajamien kahviloissa.
