Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) on ollut hallituksen kolmanneksi näkyvin ministeri pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) jälkeen. Rydman suututti median, kun hän Yleisradiossa arveli, että jotkut tutkijat ja toimittajat levittävät maailmalle väärää tietoa Suomesta.
Rydmanilta vaadittiin nimiä väitteensä tueksi. Ensimmäisten joukossa ministerin epäselvään syytökseen tarttui Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen.
”Olisi kansalaisyhteiskunnan ja demokratian näkökulmasta parasta, että väitteet pystyttäisiin mahdollisuuksien mukaan yksilöimään ja perustelemaan”, Kemppainen sanoi Suomen Tietotoimistolle.
Rydman joutui seinää vasten ja mainitsi kaksi henkilöä, saksalaisen journalistin ja suomalaisen professorin.
Rydmanin kannanottojen arvostelun jälkeen voi vilkaista peiliin. Pystyvätkö journalistit toimimaan kuten he opettavat. Kuinka hyvin media on onnistunut perussuomalaisten käsittelyssä?
Pääasiassa hyvin, mutta virheitäkin on luvattoman paljon. Lukijan vastuulle jää miettiä, onko rasismin paljastamisen lisäksi mahdollisesti kyse missiosta perussuomalaisia vastaan, huolimattomuudesta vai molemmista.
Helsingin Sanomat joutui tekemään neljä kertaa oikaisun samasta asiasta, joka liittyi Purran kirjoitteluun Scripta-blogin vieraskirjaan. Hänet yhdistettiin blogissa kirjoittaneeseen nimimerkkiin ”riikka”.
Kirjoitukset käynnistivät kampanjan Purran erottamiseksi ministerin tehtävästä. Media seurasi innokkaasti nimienkeruuta. Adressin allekirjoitti yli 120 000 ihmistä.
Sitten meni pieleen. Yleisradion sivuilta voi yhä (4.8.2023) lukea, että ”Riikka Purran eroa vaativa adressi luovutettiin eduskunnalle”. Samaan virheeseen sortui moni muu tiedostusväline.
Otsikosta saa käsityksen, että vaatimus on mennyt eduskunnan viralliseen päätösmyllyyn. Tosiasiassa adressi annettiin Eduskuntatalon portailla kolmen eduskuntaryhmän edustajille.
MTV haksahti samaan kuin moni muu, mutta oikaisi virheensä Julkisen sanan neuvoston ohjeiden mukaisesti. Korjauksesta tehtiin maininta jutun loppuun.
Olisi ollut mielenkiintoista, jos vaatimus olisi annettu eduskunnalle. Adressin olisi saattanut vastaanottaa puhemies Jussi Halla-aho (ps.).
Virhe oli suhteellisen pieni, mutta esimerkkinä hyvä. Jos ministeriltä vaaditaan tarkkuutta, silloin pitää pyrkiä itse samaan. Vastaavasti median tulisi korjata virheensä.
Kömmähdykset paljastavat median haavoittuvuuden. Jos toimittaja ja jutun käsittelyporras eivät hallitse asioita, tiedotusväline on altis vaikuttamiselle. Muutama henkilö voi paisua instituutioksi, Purran tapauksessa eduskunnaksi.
Helsingin Sanomien haastattelema Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho murehti, että nykyinen keskustelu heikentää instituutioiden arvostusta. Tähän ovat hänen mielestään syyllisiä eräät poliitikot ja median edustajat.
Aho ei maininnut esimerkkejä. Yksi sellainen voisi olla Journalistiliitto itse. Liitto twiittasi, että osa kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajista olisi syyllistynyt maalittamiseen. Nimistä SJL vaikeni.
Kiehunta perusuomalaisten ministereiden kannanotoista kytkeytyy keskusteluun maahanmuutosta. Siitä on tullut vaikea laji.
Keskustelussa on käynyt niin kuin ulkopoliittiselle ”väittelylle” 1970-luvulla. Osa asioita tuntevista pysyy vaiti, koska kulloinkin on olemassa vain yksi oikea tapa arvioida ulkopolitiikkaa, tai nyt maahanmuuttoa.
Janne Saarikivi kuvasi tilannetta Helsingin Sanomissa. Teksti voisi ihan yhtä hyvin koskea YYA-Suomea ja sen suhteita Neuvostoliittoon.
”Mölinään vastaa vasemmisto kuin holhoava opettaja.” ”On puhuttava oikein.” ” Muita sanoja ja ilmaisutapoja ei suvaita.”
