Keskustan ex-puoluesihteeri Jarmo Korhosen maanantai-iltana julkistetussa kirjassa Maan tapa puhutaan presidentinvaalien 2006 kokoomuksen ”pimeistä” vaalitileistä.
Jarmo Korhosen mukaan puolueen johto piti niitä ”pienen ryhmän tiedossa” ja liikemies Arto Merisalon johdolla kerrotaan vaalirahaa kerätyn myös ”pimeille tileille”. Ilmaisua on toistettu maanantai-iltana ja tiistaina tiedotusvälineissä. Samalla logiikalla Korhonen kirjoittaa, että ”kokoomuksella oli pimeää rahaa yli miljoona euroa”.
Kokoomuksen presidenttikampanjan varainhankintaa tuolloin hoitanut Ben Zyskowicz ihmetteli asiaa maanantai-iltana A-studiossa.
– Korhonen sanoo, että oli pimeitä tilejä. Ne ei olleet pimeitä tilejä. Annan tässä nämä tilit teille. Ne ovat ihan julkisia. Näitä saa Yleisradio vaikka joka ilta tv-uutisissa luetella, Ben Zyskowicz sanoi A-studion lähetyksessä tilinumeroita sisältänyttä paperin osanottajille jakaessaan.
– Nämä tilit eivät olleet mitään pimeitä tilejä. Ne ovat kokoomuksen ja näiden säätiöiden ihan normaaleja tilejä. Osa on itse asiassa samoja kuin silloin 10 vuotta sitten. Ja Korhosen kirjassa lähdetään siitä että nämä ovat joitain pimeitä tilejä, Zyskowicz ihmetteli.
Korhosen kirjassa sanotaan ”pimeiksi” tileiksi kokoomuksen, kansallissäätiön ja kokoomuspuolueen säätiön tavallisia pankkitilejä. Tilinumeroita lähetti kirjan mukaan liikemiehille Arto Merisalo, ei Ben Zyskowicz. Kirjassa on useita tästä kertovia sähköposteja, joissa lukee allekirjoituksena ””Parhain yhteistyöterveisin Arto”.
Kokoomuksen hallintopäällikkö Timo Elo ihmettelee niin ikään kirjatietoja.
– Meillä ei ole mitään pimeitä tilejä käytössä, eikä ole koskaan ollutkaan. Väite on käsittämätön, Timo Elo sanoo.