Entisestä ja tulevasta Yhdysvaltain ensimmäisestä naisesta Melania Trumpista on tekeillä dokumenttielokuva. Elokuvasta vastaa Amazon Prime Video, kertoo MailOnline-Sivusto.
Elokuvan kuvaukset on aloitettu joulukuussa 2024 ja se on tarkoitus julkaista tämän vuoden puolella Amazon-suoratoistopalvelussa sekä elokuvateattereissa. Melania toimii itse projektin vastaavana tuottajana yhdessä Fernando Sulichinin kanssa. Ohjaajana on syytöstenkin kohteena ollut Brett Ratner.
Projektin kuvaillaan olevan ”ennenäkemätön katsaus kulissien taakse”.
– Olemme todella innoissamme voidessamme jakaa tämän ainutlaatuisen tarinan miljoonien asiakkaidemme kanssa ympäri maailmaan, Amazonin tiedottaja sanoo lausunnossaan.
Melania ei tiedettävästi ole vielä itse kommentoinut projektia.
MailOnline sivusto kertoo elokuvan valmistelun ajoittuvan tilanteeseen, jossa sen taustalla oleva Amazon-verkkokaupan perustaja ja Washington Post -lehden omistaja Jeff Bezos on kohdannut kritiikkiä koskien lehden aiempaa ilmoitusta olla tukematta kumpaakaan Yhdysvaltain presidentinvaalien kärkiehdokasta.