Venäjän laivastoviranomaiset määräsivät viime viikolla käytännössä kaikki suuret Mustanmeren alueella toimivat sota-alukset kerääntymään Asovanmerelle ”harjoituksiin”, kertoo Kyiv Post -lehti.
Alue on normaalisti suurille aluksille vaikea liikennöidä muun muassa ahtaiden rantojen, matalan vedensyvyyden ja vaihtelevan merenpohjan vuoksi.
Koillisen Asovanmeren vesillä Mustanmeren laivaston alukset yrittävät pysytellä Ukrainan hyökkäysvoimien ulottumattomissa.
Ukraina on käyttänyt Venäjän laivastoa vastaan tekemissään hyökkäyksissä miehittämättömiä merialuksia ja drooneja sekä esimerkiksi tarkkuusohjattuja Storm Shadow -ohjuksia.
Kyiv Post kertoo avoimiin raportteihin viitaten, että Venäjä keskitti viimeisimpiä laivasto-operaatioitaan varten peräti viisi amfibiohyökkäysalusta, kaksitoista pintataistelualusta sekä saattaja-alusta.
Venäjän valtionmedia on kertonut Ukrainan yrityksistä hyökätä Mustallamerellä toimiviin laivastoaluksiin harjoitusta edeltävänä aikana. Venäjän ilmavoimien helikopterit onnistuivat estämään ainakin yhden hyökkäyksen. Helikopteri tuhosi miehittämättömän merialuksen, joka yritti kulkea salmen läpi ja murtautua Asovanmerelle.
8.-9. kesäkuuta vastaisena yönä Ukrainan laivaston droonit saapuivat Taganrogin lahdelle Asovanmerellä ja räjäyttivät itsensä venäläisen proomun ja sitä saattaneen hinaajan viereen.
Kumpikaan alus ei vaurioitunut pahasti, mutta hinaajan kapteeni päätti, että alus palaa takaisin Venäjän Azovin satamaan, kertoi venäläinen uutisalusta Baza. Venäläiset sotabloggaajat vahvistivat laajalti hyökkäykset.
Vahvistamattomien tietojen mukaan useampi ukrainalainen miehittämätön merialus hyökkäsi samana yönä myös toiseen sotalaivaan.
Iskeminen venäläisiin tukikohtiin yli 200 kilometriä Venäjän hallitsemasta Kertsinsalmesta pohjoiseen tarkoittaa uutta mittapuuta Venäjän ja Ukrainan merisodassa, koska Ukrainan joukot ovat näin tunkeutuneet Mustanmeren laivaston viimeiseen turvasatamaan.
Ukrainan armeijan strategisen viestinnän keskuksen johtaja Dmitro Plentenchuk sanoi 9. kesäkuuta televisiokommenteissa, että tällä hetkellä ainoat sota-alukset, joita Mustanmeren laivaston komentajat ovat valmiita lähettämään Mustanmeren avoimille vesille, ovat sukellusveneet.
Ukrainan päätiedusteluosaston tiedottaja Andriy Jusov sanoi perjantaina hallituksen uutistoimistolle Ukrinformille antamassaan kommentissa, että Venäjän laivaston komentajat valitsivat Asovanmeren pintasota-alusten liikkeille, koska Mustanmeren avoimet vedet ovat olleet pitkään tappavia laivasto-operaatioille ja että Venäjä yrittää ”piilottaa” laivoja Ukrainan hyökkäysvoiman ulottumattomissa oleville vesille. Ukrainan tarkoituksena on iskeä sinne, missä Mustanmeren laivasto vetäytyy, ja metsästää loput, hän sanoi.
Yli kaksi vuotta kestäneen sodan toistaiseksi vakavin yksittäinen meritappio Venäjälle tapahtui 14. huhtikuuta 2022, kun Ukrainan ampuma ohjus upotti Moskva-risteilijän. Sittemmin Ukraina on upottanut noin kolmanneksen Venäjän Mustanmeren laivaston sota-aluksista.