Jopa maamme arvostetut ja suurimmat tiedotusvälineet sotkevat huomiota herättääkseen kevyet populistisen mielipiteet suurella työllä tehtyihin tutkimustuloksiin. Tiina Sarja on tiedeviestinnän maisteri ja tekniikan tohtori. Hänen kirjansa esittelee mediassa käynnissä olevaa sotaa tieteentekijöiden ja maallikkojulistajien välillä.
Siinä, missä vuosia perusteellisesti tutkimusta suorittanut tiedeyhteisö on vastuussa tekemistään johtopäätöksistä, siinä raflaavasti esiintyvä kommentoija huitelee vailla epäilyjä tavoitteenaan sensaatio. Media rakastaa vastakkainasetteluja, ja niinpä liki asian kuin asian voi lavastaa suureksi uutiseksi: kansalainen vastaan tiede.
Varsinkin terveyteen liittyvä kinastelu saattaa johtaa käsittämättömään ristiriitaan. Yleisradio kohotti yksittäisen kansalaisen mielipiteen rokotteiden vaarallisuudesta samanarvoiseksi ihmiskunnan rokotteista hankkiman tutkimus- ja kokemustiedon vastakkain. Kyseinen maallikko pääsi julistamaan oppiaan tasa-arvoisesti alaan pitkään perehtyneen asiantuntijan kanssa. Toimittajan näkökulmasta ohjelma oli tietysti herkullinen. Näin syntyi keskustelua.
Mutta oliko toimittajan ohjelmalleen hakema julkisuus hyvästä? Tässähän oli kyse eräänlaisesta yllyttämisestä: jos mielestänne rokotukset ovat epämiellyttävyyden lisäksi kenties niin riskialttiita, olisiko perusteltua omin päin kieltää ne vaikkapa lapsiltaan? Onko turmioksi, jos lapset ovat päiväkodissa turvallisen ja hellän kotihoidon sijaan? Kuuluvimmin ja kärkevimmin kailottavat saavat paljon huomiota. Ja sillä media elää.
Eri uskontokuntien pyhät kirjat tarjoavat ohjeita moniin moraalisiin ja sitä kautta terveyteenkin liittyviin tilanteisiin. Verensiirto, abortti, eutanasiakin ovat suuria monimutkaisia ongelmakimppuja, joihin kaikesta huolimatta tyrkyllä on usein vain yksioikoisia ja diktatorisia ratkaisumalleja vailla mahdollisuutta harkita.
Mielipiteellä ja mielipiteellä voi olla valtava ero
Suomessa kansalaisilla on jopa liiaksikin mahdollisuuksia luikerrella hankitun luotettavan tiedon tarjoamista neuvoista – vailla vastuuta.
Aina nimittäin löytyy tietoa vastustava mielipide, jota saattaa myydä meille tutkijantittelillä esiintyvä kommentaattori. ”Laihdu syömällä suklaata”, karppaaminen, kolesteroli, kahvi, punaviini, kloonaus jne. – kaikista löytyy pirstaloitua tietoa mutta ei välttämättä totuutta.
”Kun tiede edistyy kohti hienosyisempiä asioita ja monimutkaisempia teorioita, totuus muuttuu liukkaammaksi ja hankalammin hahmotettavaksi. Toiset tieteet, kuten jotkin ihmistieteet, eivät edes väitä pyrkivänsä absoluuttiseen totuuteen vaan tuottamaan käsityksiä siitä tai luomaan asioille uusia merkityksiä. Se on rehellistä, epärehellistä olisi väittää tuottavansa absoluuttisia totuuksia asioista, joista niiden tuottaminen on mahdotonta”, Tiina Sarja toteaa.
Juuri siksi julistavan ”epäuskoisen” rinnalla esiintyvä tieteen tekijä vaikuttaa usein varovaiselta. Syvästi johonkin aihepiiriin keskittynyt tutkija ei halua esittää yksioikoisia johtopäätöksiä, joita uutista kyttäävä journalisti häneltä kerjää.
Montakohan kertaa olemme lukeneet vuosikymmenet: syöpälääke kehitetty, HIV voitettu – jotka uutisina voivat olla tutkijalle itselleen harmillisia, hänen luotettavuuttaan haittaavia. Asiantuntija varoo, mitä toimittajalle kertoo.
Asiantuntijat saattavat kieltäytyä esiintymästä ohjelmissa, joissa ilmiselvä huuhaa ja vakava tutkimustieto asetetaan ikään kuin tasavertaiseen asemaan. Kyse on tasapuolisuusharhasta, mistä esimerkkinä käy ammattijulkkis Arman Alizadin ohjelma Arman pohjantähden alla ja sen ravintojakso keväällä 2016.
Ohjelmassa otettiin populistisin metodein tulilinjalle ns. ravintosuositukset. Ohjelmassa esiintyi joukko näkyvimpiä vaihtoehtoisia ratkaisujaan tarjoavia ”uskovia”, jotka ovat kyenneet hyödyntämään kytevää viranomaisvihaa. Kukaan ohjelmassa esiintynyt ei edustanut ravitsemustiedettä.
Keskustelussa syytettiin ruokateollisuutta siitä, että se on päättänyt, mikä on terveellistä ja ”syöttää” meille kaikkea kamalaa. Ruokateollisuus ei päätä viranomaisten tieteeseen perustuvia suosituksia. Lisäksi vain lapsia ”syötetään”, aikuiset pistävät suuhunsa juuri sitä, mitä mieli tekee – ohjeista usein välittämättä. Katsokaa vaikkapa ylipainoisten lisääntyvää määrää. Arman antoi vallan ”kokemusasiantuntijoille”. Mielipide voitti tiedon.
Taas media – ihan totta
Toimittajat lausuvat mielellään hokeman: taas media on syypää. Kyllä se aika usein on syypää. Muistatteko, minkälaisen moralistisen sensaation Helsingin Sanomat nosti kuluttajia puolustaakseen, kun Stockmannin lihatiskiltä löytyi päivän, pari vanhoja jauhelihapakkauksia. HS ei tahtonut millään ottaa taka-askelta kuluttajia pyhästi puolustaessaan, vaikka terveysviranomaiset eivät todenneet tilannetta vaaralliseksi.
Tänään samaisen tiedotusvälineen – toimittajankin? – mielestä on hyvin trendikästä, kun jotkut ravitsemusliikkeet ovat alkaneet tarjoilla kaupoista poistettua, vanhaksi jäänyttä ruokaa.
Tuore esimerkki mielipiteen ja tiedonjakelun ”tasa-arvoisuudesta” on HS:n julkaiseman professori Pertti Mustajoen kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä (Otava 2016) tehty juttu. Siinä sisätautien erikoislääkäri kertoo, miten pitää syödä ja juoda ilman, että laihduttaa (tavoitteena on kuitenkin laihtuminen?).
Toimituksissa on varmaan tänä päivänä toimittajia, jotka lukevat kirjan ja kirjoittavat siitä jutun, mutta otsikoinnit laatii uutisointi- ja sensaatioteknikko. Lehti otsikoi: ”Lopeta laihdutus niin laihdut”.
Käviköhän tässä vähän niin kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkan antamalle haastattelulle. Hän luonnehti, että asia alkoi elää omaa elämäänsä.
Jos professori ei halua kuvailla dieettiä kaloreiden vähentämiseksi tai joillakin ohjeilla laihduttamiseksi, niin hyvä on. Onko kirjankin suhteen otsikointi mennyt pieleen? Kirjassahan on kyse juuri siitä, että on tärkeää tiedostaa, mitä lautaselleen ja lasiinsa kaataa. Ja jos suosii jotakin ja välttää jotakin, niin eiköhän se ainakin osittain mene jonkinlaisen dieetin nimiin? Uutta opillista sanaa professori ei neuvoilleen onneksi kehittänyt.
Tiina Sarjan kirjan lukijalle käynee varsin selväksi: kuuntele mieluummin tieteeseen perustuvia harkittuja suosituksia kuin yksittäisiä omaan ”kokemukseensa” lumoutuneita.
Tiina Sarja: Kuka oikein tietää. Kun mielipide haastoi tieteen. Docendo 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
