Britanniassa oikeudenkäyttö on kohdannut erikoisen ennakkotapauksen, kun 27-vuotias mies Manchesterin läheltä sai vankeustuomion tekoälykuvien luomisesta. Mies oli käyttänyt Daz 3D -nimistä tekoälyohjelmaa luodakseen aidoista lapsia esittävistä valokuvista AI-kuvia joissa lapsille tehtiin seksuaalista väkivaltaa.
Asiasta kertovat esimerkiksi yleisradioyhtiö BBC ja The Guardian.
Tuomittu on opiskellut graafista suunnittelua, ja hän teki kuvia chat-ryhmissä vastaan ottamiensa tilausten perusteella. Hän tienasi kuvillaan noin puolentoista vuoden aikana arviolta 5000 puntaa eli melkein 6000 euroa.
Tuomio ei tullut pelkästään kuvien tekemisestä, vaan mies myös toimi ylläpitäjänä pedofiilien chatissa ja oli todistettavasti kannustanut ainakin kolmasti toisia keskustelijoita tekemään seksuaalista väkivaltaa alle 13-vuotiaille lapsille.
Tuomittu jäi kiinni, kun hän oli kertonut yhteen chat-ryhmään soluttautuneelle peitetehtävällä olleelle poliisille, että laskuttaa 80 puntaan uuden ”hahmon” rakentamisesta. ”Hahmossa” käytettäisiin tilaajan antamia kuvia. Oikeudessa kävi ilmi että hän oli tässä yhteydessä kertonut hyvin avoimesti erilaisista väkivallan tyypeistä, joita oli muille ”hahmoille” jo tehnyt. Pidätettäessä kesällä 2023 mies oli osoittanut katumusta ja kertonut kokevansa toimintansa riistäytyneen käsistä.
Oikeudessa syyttäjä kuvaili, että on ”äärimmäisen häiritsevää”, että syytetty pystyi luomaan tekoälyllä oikeiden kuvien pohjalta näin turmeltunutta aineistoa ja myymään sitä verkossa.
Puolustus kuvaili miestä yksinäiseksi ja eristäytyneeksi ihmiseksi, jolla on heikko ansiotaso ja valtava tarve tuntea kuuluvansa johonkin ja tulevansa hyväksytyksi.
Tapausta tutkineen Suur-Manchesterin seksuaalirikosten tutkintayksikön tutkinnanjohtaja Jane Tattersall sanoi The Guardianille, että koronapandemian aikana tapahtunut ihmisten vyöry verkkoon ei ole peruuntunut. Ihmiset ovat verkossa yhä.
– Jossain vaiheessa tekoäly lakkaa olemasta poikkeus ja muuttuu normiksi, Tattersall sanoi ja kiitteli nyt annettua tuomiota ennakkopäätöksenä.