Europarlamentaarikko Mika Aaltola (kok./epp.) muistuttaa, ettei Venäjän sota Ukrainassa ole vahinko.
– Sen ohjukset ja droonit eivät lentele vahingossa yhtään mihinkään, Aaltola jatkaa X-palvelussa.
Hänen mukaansa asioiden painaminen villaisella osoittaa arkailua.
– ”Vahinko” paljastaa haavoittuvuuden, jonka hyväksikäyttöön keskitytään, Ulkopoliittisen instituutin johtajana aiemmin toiminut Aaltola varoittaa.
Venäjän lennokkien tunkeutumiset Euroopan maiden ilmatilaan ovat herättäneet runsaasti huolta ja keskustelua viime aikoina.
Esimerkiksi Latvian presidentti Edgars Rinkevics on kertonut venäläisen sotilaslennokin syöksyneen sunnuntaina maahan Itä-Latviassa. Venäläisen hyökkäyslennokin on raportoitu ajautuneen taas lauantaina Romanian ilmatilaan. Puola ilmoitti puolestaan hiljattain Venäjän Shahed-pommilennokiksi uskotun kohteen lentäneen puoli tuntia maan ilmatilassa ennen katoamistaan tutkasta.
Saksalaislehti Bild kertoi taas elokuussa venäläisiksi uskottujen lennokkien lentäneen Saksan Flensburgissa sijaitsevan suljetun ydinvoimalan päällä. Venäjän asevoimien tiedustelulennokeiksi uskottuja laitteita oli mahdollisesti lähetetty matkaan Pohjanmerellä olleilta sotilasaluksilta.
Latvian presidentti Rinkevics on vaatinut Natolta yhteistä vastausta Venäjän toimiin.
Venäjän sota ei ole vahinko. Sen ohjukset ja droonit eivät lentele vahingossa yhtään mihinkään. Asioiden painaminen villaisella osoittaa arkailua. ”Vahinko” paljastaa haavoittuvuuden, jonka hyväksikäyttöön keskitytään.
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) September 8, 2024