Kansanedustaja Mika Kari (sd.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 9. helmikuuta 2024., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Mika Kari ei pyri ulkoasiainvaliokunnan johtoon

SDP:n kansanedustaja sanoo arvostavansa tukea, jota on tässä yhteydessä saanut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n kansanedustaja Mika Kari ei lähde tavoittelemaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuutta. Kari kertoi päätöksestään Verkkouutisille keskiviikkona eduskunnassa.

– Olen pitkän harkinnan jälkeen päätynyt siihen, että en tällä kertaa tavoittele ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuutta. Olen kuitenkin hyvin otettu ja kiitollinen siitä laajasta tuesta, jonka olen tässä yhteydessä saanut. Se, että nimeni oli muiden toimesta noussut esiin tässä puheenjohtajatehtävän haussa, on itselleni iso arvostuksen osoitus sille työlle, jota olen ulko- ja erityisesti puolustusasioissa eduskunnassa tehnyt, Kari kommentoi asiaa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Mika Karin nimi oli noussut esiin potentiaalisten ehdokkaiden joukossa ulkoasiainvaliokunnan johtoon, ja hän oli luvannut harkita asiaa. Kari on eduskunnan puolustusvaliokunnan sekä tiedusteluvalvontavaliokunnan jäsen.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) ilmoitti viime viikolla jättävänsä tehtävänsä. Syynä olivat hänen Venäjään kytkeytyvät kohulausuntonsa suomenvenäläisten Aleksanteriliiton tilaisuudessa. Verkkouutiset kertoi Kiljusen puheista sanasta sanaan tässä jutussa.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuutta ovat ilmoittaneet tavoittelevansa ainakin SDP:n kansanedustajat Johannes Koskinen, Miapetra Kumpula-Natri sekä Ville Skinnari, joka kertoi asiasta tiistai-illasta Demokraatille.

SDP on ilmoittanut pohtivansa Kiljusen seuraajaa valiokunnan johtoon torstaina eduskuntaryhmänsä kokouksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS