Venäjän käyttäytyminen sotii sen suurvaltatavoitteita vastaan.
Tämä on yksi ristiriidoista, jotka liittyvät yhä meneillään olevaan Ukrainan kriisiin. Koska Venäjä lähes käsittämättömällä tavalla hallitsee oman alueensa tiedotussotaa – hallitsemalla tiedotusvälineitä toisin kuin lännessä voisi koskaan olla mahdollista – se ei välitä muiden maiden arvioista. Omat kansalaiset tukevat harjoitettua politiikkaa.
Euroopan unionin arvioidaan epäonnistuneen pahasti Ukrainan kriisin hoidossa. Venäjä onkin valinnut keskustelukumppanikseen EU:n sijasta Yhdysvallat. Tämä tukee presidentti Vladimir Putinin tavoitetta palauttaa Venäjä suurvallaksi, joka neuvottelee vain vertaistensa kanssa.
Ukrainan kriisi on konkreettisesti päivittänyt sen, ettei konventionaalinen sodankäynti ole suinkaan vielä eilispäivää kuten olemme halunneet uskoa. Kybersotaan pitää valmistautua, mutta Suomen puolustusta ei voi ulkoistaa. Me tarvitsemme uskottavan puolustuksen, koska sotilaallinen voimankäyttö on yhä suurvaltojen keinovalikoimissa. Tämä näkemys saa laajaa tukea viime aikojen keskusteluissa.
Kehysriihessä ei vaadittu puolustusmenojen leikkauksia, koska puolustusvoimauudistuksen kautta hallinnonala on jo tehnyt säästönsä. Puolustushallinnon ei myöskään samasta syystä tarvitse osallistua hallituksen 0,5 prosentin tuottavuusohjelmaan. Puolustusvoimien oli määrä vähentää vuosina 2004–2015 4 700 työpaikkaa. Jäljellä irtisanomisuhan alla on enää 250 työpaikkaa. Säästöihin ryhdyttiin ikäluokkien pienentymisen takia, kaikkia varuskuntia ei yksinkertaisesti ollut järkevää ylläpitää.
Nyt odotuksissa on selväsanainen linjaus eduskuntavaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan siitä, mikä on Suomen puolustuskyvyn taso. Joukkojen määrä on vakiintunut 350 000:een. Ajatuksena on lukumääräisesti rajoitettu, mutta toimintakyvyltään hyvin koulutettu ja varustettu joukko. Jo aikaisemman päätöksen mukaisesti kertausharjoitusten määrä palaa normaaliksi ensi vuonna.
Piakkoin pitäisi päättää 150 miljoonan euron lisämäärärahasta aina vain kallistuvia materiaalihankintoja varten. Kansanedustaja Ilkka Kanervan johtaman parlamentaarisen työryhmän on tähän liittyen määrä luovuttaa raporttinsa juhannukseen mennessä. Siitä pitäisi käydä ilmi poliittinen linjaus Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen tulevaisuudesta.
Koskaan aikaisemmin eduskuntaa ei tiettävästi ole informoitu yhtä laajasti puolustusvoimien tilanteesta. Kansanedustajat eivät siis voi vedota siihen, etteivät he tienneet, mitä tavaraa on varastossa ja mitä sillä voi tehdä.
Nato-keskustelun lomassa Suomessa on keskusteltu pohjoismaisesta yhteistyöstä ja mahdollisesta puolustusliitosta Ruotsin kanssa. Kahdenvälinen yhteistyö, joka olisi jotain enemmän kuin rauhanajan yhteistyö, onkin valmisteilla. Pohjapaperia luonnehditaan jo hyväksi, mutta ei kuitenkaan varsinaiseksi puolustusliitoksi. Suunnitelma on määrä julkaista Tukholmassa noin kuukauden kuluttua.
Samaan aikaan pohditaan, mikä on Putinin tavoite. Milloin hän on näyttänyt tarpeeksi? Kuinka suuri arvovaltakysymys Ukrainan kriisi on Yhdysvalloille Aasian suunnalla?
Ja miksi Kiina on huomattavan hiljaa? Ainakin siksi, että se saa keskeistä energiaa Venäjältä. Kaasu- ja öljytoimitukset hillitsevät poliittisia kantoja.
EU on luvannut rahoittaa Ukrainaa 11 miljardilla eurolla, mutta on epäselvää, paljonko siitä on apua Naton kumppanimaalle, jonka taistelukykyisiä joukkoja 150 000 vahvuudesta arvioidaan olevan 20–80 000. Tiedot ovat huomattavan epämääräisiä ja muuttuvia. Sotilaiden palkkataso on alhainen, ja siirtymät Venäjän joukkoihin huomattavat.
Venäjä puolestaan on keskittänyt 20–40 000 sotilasta Itä-Ukrainan rajalle. Jäävätkö ne sinne pitemmäksikin aikaa sotaharjoitusten jälkeen, on epäselvää. Jos Venäjä päättää vallata Itä-Ukrainan, länsi voi seurata sivusta.
Toistaiseksi Venäjä ei ole juuri välittänyt lännen talouspakoteuhista. Venäjänkin talouden kasvuennustetta on silti laskettu prosenttiyksikön verran ja rupla on vajonnut.
On huomattava, että viljavan Ukrainan viljelysmaata on merkittävästi amerikkalaisyritysten omistuksessa, ja toisaalta Itä-Ukrainassa on Venäjälle keskeistä sotateollisuutta, muun muassa lentokoneiden ja laivojen moottoreiden valmistusta. Ukrainalla puolestaan on valtionvelkaa suunnilleen saman verran kuin Suomella.
Mustanmeren ranta-alueen tilanteella on vaikutusta pitkälle Eurooppaan, vaikka Suomen rajalla ei nähdä suoranaista uhkaa. Siksi odotamme enemmän tai vähemmän jännittyneinä, milloin Putinin alemmuuskompleksi mahdollisesti helpottaa?
Kirjoittaja on Nykypäivän artikkelitoimittaja.
