– Suomi tarvitsee hyvinvoivan, innovoivan ja kasvuun kykenevän mikroyrittäjäkentän. Nyt ei tarvita juhlapuheita, vaan konkreettisia toimia. Ne eivät ole kalliita ja vaikutukset voivat olla merkittäviä. Mikroyritykset on aika nostaa pois marginaalista, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Hanén.
Yli 95 prosenttia kaikista yrityksistä Suomessa on mikro- ja yksinyrityksiä. Yksinyrittäjien osuus on yli 70 prosenttia. Viidennes työpaikosta tulee mikroyrityksistä ja niissä on valtava potentiaali paljon enempään.
– Joka päivä Suomessa rekisteröidään yli sata uutta yksinyritystä. Kun isommat yritykset ja julkinen sektori ulkoistavat ja siirtävät töitä alihankkijoille, syntyy Suomeen myös jatkuvasti lisää erilaisia pieniä mikroyrityksiä. Ne eivät pysty kasvamaan, jollei niiden toimintaympäristöä ja edellytyksiä paranneta, toteaa Hanén.
Mikroyrityksissä on potentiaalia
Hanénin mukaan jokainen itsensä työllistävä yrittäjä on valtavan arvokas jo itsessään, eikä työllistäminen ole tarpeen kaikille. Mutta jos vain kymmenen prosenttia kaikista yksin- ja mikroyrityksistä palkkaisi yhden työntekijän, se olisi jopa 30 000 työpaikkaa, valtakunnallisesti eri toimialoilta.
Yhdistyksen mukaan kymmenissä tuhansissa yksin- ja mikroyrityksissä on kymmeniä tuhansia innovaatioita ja myös mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Jo nyt tuhannet pienet yrittäjät toimivat kansainvälisesti, myyvät palveluita ja tuotteita, luovat verkostoja sekä vievät Suomi-kuvaa maailmalle.
– Suomalaisissa yksin- ja mikroyrittäjissä on valtava osaamisen potentiaali, jota ei hyödynnetä juuri ollenkaan, yhdistys toteaa.
Myös luovien ja palvelualojen kansainvälisille innovaatioille on kysyntää. Mikro- ja yksinyrittäjien mielestä Suomen ei kannata laittaa kaikkia tukirahoja yhteen koriin ja tukea vain perinteisiä teollisuuden, teknologian ja viennin aloja, vaan laajentaa viennin perspektiiviä.
Seitsemän toimenpiteen ohjelma, joilla mikroyritykset saadaan kasvuun seuraavan viiden vuoden aikana:
1. Mikroyritysten innovaatio- ja kansainvälistymisohjelma
2. Matalan koron joustavia mikroyrityslainoja
3. Työllistämisen valtakunnallinen HelpDesk
4. Joustoa ja tukea paikalliseen sopimiseen 1-5 henkilöä työllistäville mikroyrityksille
5. Julkisia hankintoja on avattava mikroyrityksille
6. Arvonlisäveron alarajaa pitää nostaa 50 000 euroon
7. Yrittäjien eläke- ja sosiaaliturva uudistettava toimivaksi ja nykypäivään