Olen viimeiset seitsemän vuotta työskennellyt teknologiamineraaleihin kohdistuvan malminetsinnän parissa. Kun aloitimme työmme, keskustelu koboltin tarpeesta oli pääasiassa keskustelua siitä, sähköistyykö liikenne vai ei. Tuo vänkä kesti muutaman vuoden, kunnes eurooppalainen autoteollisuus teki suuret investointinsa tuotantolinjojen muutokseen.
Venäjän hyökkäyssota muutti keskustelun suuntaa. Teknologiamineraalien huoltovarmuudesta tuli tärkeä osa irrottautumisesta venäläisestä fossiilisesta energiasta. Samaan aikaan maailman logistiikkaketjujen epäluotettavuus räjähti silmille ensin Suezin kanavalla ja sittemmin poliittisen merirosvouksen myötä.
Puhuin itse kuusi vuotta sitten eräässä tilaisuudessa mineraalien kylmästä sodasta. Kiina oli jo tuolloin hankkinut strategisen yliotteen muusta maailmasta monien strategisten mineraalein osalta. Kiinalaisilla on kyky ja osaaminen hankkia mineraalien tuotantoketjujen pullonkauloja kontrolliinsa. Viimeisimpänä kiinalaiset ovat ryhtyneet manipuloimaan nikkelin maailmanmarkkinahintaa avaamalla Indonesiaan kaivoksia. Kiinan kontrolloimat mineraalit ovat yhä kriittisempiä, strategisempia ja puolustusteollisuuden kannalta tärkeämpiä. Mineraalien kylmä sota kuumenemassa.
Vuosi sitten mineraalialan kansainvälisissä seminaareissa puolustusteollisuus mainittiin muutamissa puheenvuoroissa. Tämän vuoden alan seminaareissa on ollut kolme puheenaihetta: puolustus, puolustus ja puolustus.
Euroopan unionin Critical Raw Minerals Act (CRMA) on asettanut tavoitteeksi, että vuonna 2030 maanosamme tuottaisi 10 prosenttia kuluttamistamme kriittisistä ja strategisista mineraaleista. Monien mineraalien osalta tämä tarkoittaisi Ruotsia ja Suomea, sillä muualla kallioperä ei kyseisiä mineraaleja sisällä.
Tällä hetkellä EU:n jäsenmaat tuottavat monista mineraaleista 1–3 prosenttia. Viime vuonna koboltin maailmanmarkkinasta 11 prosenttia käytettiin puolustusteollisuuden, avaruusteollisuuden ja lentokonetuotannon tarpeisiin – eikä tämä sisällä noiden alojen akkuja. Kobolttia tarvitaan teräksen lujittamiseen sekä suojauksessa, läpäisykyvyssä että moottoreissa.
EU:n koboltintuotanto tarkoittaa Sotkamon Terrafamen kaivosta ja Kevitsan kaivosten tuotantoa. Maailmanmarkkinasta tämä kattaa noin prosentin. Kevitsa tuottaa kuparia ja nikkeliä, Terrafame nikkeliä, koboltti on molemmissa kaivoksissa sivutuote, jonka tuotanto on täysin sidoksissa pääasiallisen mineraalin tuotantomääriin. Kiinan markkinadominanssi on jo nyt johtanut nikkelikaivosten tuotannon keskeyttämiseen Australiassa.
Viime viikolla Brysselissä pidetyssä EIT Raw Material Summitissa esitettiin arvio, jonka mukaan maailman malminetsinnän panostuksista kohdistui vuonna 2023 noin kolme prosenttia. Yhdysvalloissa liittohallitus on viime vuosina jakanut avokätisesti tukia paitsi malminetsintään myös mineraalien kaivostoiminnan ja jalostuksen tuotantoketjun rakentamiseen. Merkittävä osa tuosta rahasta on Pentagonista kotoisin.
Kun puhumme eurooppalaisesta puolustusteollisuudesta ja sen kasvattamisesta, meidän on puhuttava myös mineraaliturvallisuudesta. Monien kriittisten ja strategisten mineraalien osalta EU:n tuotanto tulee laskemaan sillä osa kaivoksista sulkeutuu ennen pitkää malmioiden ehtyessä.
Tällä hetkellä EU:ssa tapahtuva nikkelin ja koboltin jalostus on yli 90 prosenttisesti Venäjältä ja Kongon Demokraattisesta Tasavallasta tapahtuvat tuotannon varassa. Kongo on Kongo, muttei demokraattinen eikä tasavalta, sama pätee Venäjään.
Mainittu jalostus tapahtuu lähes kokonaan Kokkolan ja Harjavallan osaamiskeskittymissä. Suomi on Kiinan ulkopuolisen maailman suurin koboltin jalostaja. Harjavaltaan tuotava venäläinen nikkeli-koboltti-materiaali on jatkuvasti pakotekeskustelujen kohteena, itse pidän vielä suurempana vaarana sekä alueen työllisyyden että Euroopan huoltovarmuuden näkökulmasta toista skenaariota. Kiina voi yhdellä puhelinsoitoilla Kremliin kääntää kyseisten malmijunien suunnan kohti Shanghaita.
Euroopan puolustusteollisuus tulee tarvitsemaan mineraaleja, jotka on louhittu ja jalostettu Euroopassa. Ilman niitä maanosan oman puolustuksen ja puolustusteollisuuden kehittäminen on mahdotonta. Ukrainan puolustustaistossa näemme, miten sota on yhtä aikaa vanhaa ja uutta sotaa – molemmissa tarvitaan mineraaleja niin ammuksiin, ohjuksiin, drooneihin, panssarivaunuihin, lentokoneisiin kuin laivoihinkin.
EU-vaalien jälkeen aloittava Euroopan unionin parlamentti ja seuraava komissio ovat valtavien kysymysten äärellä. Maailman realiteetit vaativat nopeita muutoksia ja valtavia panostuksia. Tällä hetkellä Joe Biden juoksee nopeammin kuin EU. Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksessa vain yksi on varmaa – USA jatkaa omien intressiensä ajamista kansainvälisin sopimuksin, verohelpotuksin ja tukemalla esimerkiksi malminetsintää suorilla tuilla Pentagonin rahoittamana.
