Ministereitä vetäytyy Lontoon tulitaukoneuvotteluista ja heidät korvataan muilla edustajilla, kertoo Sky News. Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio ja Iso-Britannian ulkoministeri David Lammy eivät aiemmin ilmoitetusta poiketen osallistu kokoukseen tänään.
Keskusteluita käyvät sen sijaan koolle kutsuttujen maiden muut korkeat virkamiehet. Neuvotteluihin osallistuvat USA, Ukraina, Iso-Britannia, Saksa ja Ranska.
Britannian ulkoministeriö on tiedottanut The Guardianin mukaan, että sovitut rauhanneuvottelut ulkoministerien kesken siirtyvät myöhemmäksi. Virallisia keskusteluja käydään, mutta medialta suljetusti.
Neuvottelujen arvioidaan vesittyvän sen vuoksi, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on torpannut Yhdysvaltojen esittämän rauhansuunnitelman, jossa muun muassa Krimin niemimaa laillisesti tunnustettaisiin kuuluvan Venäjälle. Julki tulleen sopimusluonnoksen mukaan sota myös jäädytettäisi nykysijoilleen, mikä tietäisi Ukrainalle huomattavia aluemenetyksiä.
Tietojen mukaan varapresidentti JD Vance, joka paraikaa on matkalla Intiassa, on toistanut Yhdysvaltojen aiemman uhkauksen siitä, että Yhdysvallat vetäytyy rauhan välittämisestä kokonaan, mikäli sen esittämiin ehtoihin ei suostuta. Vancen mukaan USA on ”esittänyt selkeän ja oikeudenmukaisen ehdotuksen sekä venäläisille että ukrainalaisille”.
Ukrainan hallitusta lähellä oleva lähde on todennut, että Kiova näkee rauhantarjouksen erittäin puolueellisena.
Juttua päivitetty uusilla tiedoilla kello 11.02.
VP J.D. Vance says the U.S. will walk away from mediating if Ukraine doesn’t say yes—adding both Ukraine and Russia must “compromise” on territory.
Let’s be clear: Ukraine ‘must’ do exactly nothing. Its borders aren’t up for negotiation—especially not by clowns chasing… pic.twitter.com/izG1VcS30n
— NOELREPORTS
![]()
(@NOELreports) April 23, 2025
JD Vance: We will withdraw from mediating between Russia and Ukraine if we do not receive a positive response.
We have presented a clear and fair proposal to both the Russians and Ukrainians. pic.twitter.com/HD4GNY3iQR
— MAKS 24
(@Maks_NAFO_FELLA) April 23, 2025