Tsaarien Venäjällä oli lukuisista kielteisistä piirteistään huolimatta kyky innoittaa maailmanluokan musiikkia, tanssia, kirjallisuutta ja kuvataidetta, amerikkalaisprofessori Walter Clemens sanoo Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa. Vastaavaa kulttuurin kukoistusta olisi hänen mukaansa Vladimir Putinin totalitaristisessa diktatuurissa mahdotonta kuvitella.
– Missä on nykypäivän Nikolai Gogol, jonka hullut tarinat pilkkasivat jopa tsaarin byrokratiaa, Clemens kysyy – jättäen tosin mainitsematta, että Pultavan kuvernementista kotoisin ollut mestarikirjailija oli itse asiassa syntyperältään ukrainalainen.
Hän muistuttaa useiden suurten venäläisrunoilijoiden jatkaneen työtään neuvostoaikana.
– Vladimir Majakovski aneli hallitusta tekemään itsestään osan viisivuotissuunnitelmaa. Kun kontrolli sitten tiukentui, hän teki itsemurhan, kuten myös romanttisempi toverinsa Sergei Jesenin, Clemens toteaa.
Kun Boris Pasternakille myönnettiin vuonna 1958 Nobelin kirjallisuuspalkinto romaanistaan Tohtori Živago, Nikita Hruštšovin kommunistihallinto kielsi häntä vastaanottamasta sitä. Aleksandr Solženitsyn sai vuonna 1970 Nobelin vankileiriromaaneistaan. Hänet karkotettiin Neuvostoliitosta muutamaa vuotta myöhemmin.
– Hruštšovin ajan johtaviin toisinajattelija-runoilijoihin lukeutunut Jevgeni Jevtušenko jätti Venäjän ja siirtyi Yhdysvaltoihin opettamaan ja lausumaan. Hän oli elinvoimaisin – ja elävin – tuntemani ihminen. Hän kertoi minulle, että venäläinen yleisö ei arvostanut runoutta eikä venäläisillä ollut 1990-luvulla enää varaa kirjoihin.
Walter Clemens on Bostonin yliopiston emeritusprofessori, joka toimii Venäjän ja Euraasian tutkijana Bostonin yliopistossa. Hän on julkaissut vuonna 2023 kirjan Blood Debts: What Putin and Xi Jinping Owe Their Victim.
Myös venäläinen musiikki on Clemensin mukaan taantunut kauas tsaarinajan suuruuden vuosista.
– Josif Stalin tukahdutti kaksi säveltäjäjättiläistä Sergei Prokofjevin ja Dmitri Šostakovitšin. Prokofjev kirjoitti Romeo ja Julia -teoksen vuonna 1935 ja sai sen tuotettua vuonna 1940 ottaen riskin, että hänet tuomittaisiin rappeutuneesta modernismista. Virallista ja yleistä antisemitismiä uhmaten Šostakovitš onnistui vuonna 1962 soittamaan 13. sinfoniansa Jevtušenkon Babyn Jar -runon säestyksenä, Clemens sanoo.
– Mstislav Rostropovitš, yksi maailman suurimmista sellisteistä, tarjosi Solženitsynille turvapaikan datšallaan, mutta häntä kiellettiin sen jälkeen esiintymästä muualla kuin maakuntakaupungeissa.
Pian sellisti ja hänen laulajavaimonsa Galina Višnevskaja loikkasivat länteen, jatkaa Clemens.
– Kun vierailin vuonna 1958 Tretjakovin galleriassa Moskovassa, Marc Chagallin, Vasili Kandinskyn ja muiden avantgarde-taitelijoiden teoksia säilytettiin pimeissä varastohuoneissa, joissa vierailijat tarvitsivat taskulamppuja nähdäkseen ne. Nyt ne ovat esillä – turistien houkuttelemiseksi.
– Kremlin vallanpitäjät ovat tukahduttaneet hengiltä niin tieteen kuin taiteen. Solženitsynin romaani Ensimmäinen piiri muistutti, kuinka Stalin vangitsi tiedemiehiä vankileirien työpajoihin ja pakotti heidät kehittämään kovaa teknologiaa. Nyt Putinin sota Ukrainaa vastaan on ajanut tuhatmäärin Venäjän parhaita ja älykkäimpiä ihmisiä maanpakoon ulkomaille, Clemens toteaa.
