Kenraali Sergei Surovikin joulukuussa 2022. AFP / LEHTIKUVA / GAVRIIL GRIGOROV

Missä on pidätetyksi väitetty Venäjän kenraali?

Sergei Surovikin vetosi kapinan alussa Wagneria palaamaan Ukrainaan. Sen jälkeen häntä ei olla nähty.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa lokakuusta tammikuuhun johtaneen kenraali Sergei Surovikinin olinpaikka ei tällä hetkellä ole tiedossa. Mies on nähty julkisuudessa viimeksi palkka-armeija Wagnerin kapinan alussa, kun hän julkaisi videon jossa kehotti kapinallisia luopumaan tavoitteistaan ja palaamaan Ukrainaan.

Itsenäisesti toimivan venäläislehti Moscow Timesin mukaan Surovikin on pidätetty. Sivusto perustaa tietonsa kahteen Venäjän puolustusministeriön sisäpiirissä toimivaan lähteeseen.

– Tilanne Surovikin suhteen ei ollut ok. Viranomaisten kannalta. En voi sanoa yhtään enempää, yksi lähde sanoo.

Toinen lähde kertoo pidätyksen liittyneen nimenomaan Jevgeni Prigozhiniin.

Torstaina myös brittilehti Financial Times kertoi kolmeen lähteeseen vedoten, että Surovikin on pidätetty. Lehden haastatteleman länsimaisessa hallinnossa työskentelevän lähteen mukaan pidätyksiä tulee seuraamaan myös lisää.

– Tietojemme mukaan Vladimir Putin tiesi Prigozhinin suunnitelmista ennalta, ja pystyi tietyssä määrin varautumaan siihen. Hän näki, kuka teki silloin mitäkin, ja nyt puhdistaa heitä pois, lähde kertoo.

Jo viime helmikuussa Venäjällä väitettiin, että Prigozhin, Surovikin ja Tshetshenian johtaja Ramzan Kadyrov olisivat yhdessä pyrkineet ottamaan Venäjän puolustusministeriön haltuunsa. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Väitetään tienneen kapinasta ennalta

Keskiviikkona New York Times kertoi amerikkalaisiin tiedustelulähteisiin vedoten, että Surovikin tiesi Prigozhinin kapinasuunnitelmista ennalta. Lähteet eivät kuitenkaan kommentoineet, tukiko Surovikin kapinaa alun perin.

Tiedustelun väitteitä on kuitenkin myös pidetty informaatio-operaationa.

Institute for the Study of War (ISW) -ajatushautomo pitää asiaan liittyen epäselvänä, miksi Surovikin pyysi Wagner-joukkoja julkisesti lopettamaan kapinansa muutamia tunteja sen alun jälkeen. Raportin mukaan on mahdollista, että hän teki sen pakotettuna.

Yhdysvaltain entinen Moskovan-suurlähettiläs Michael McFaul arvioi, että Surovikin vaikutti Telegramissa julkaisemallaan videolla päihtyneeltä ja haluttomalta videon kuvaamiseen.

– Ajattelin videota katsoessani, että Surovikin kuulosti humalaiselta, eikä vaikuttanut innostuneelta välittämään tätä viestiä, McFaul kirjoittaa Twitterissä.

ISW toteaa, että Surovikinia voidaan käyttää syntipukkina Venäjän asevoimien heikolle reaktiolle kapinaan, mikäli hänet todella on pidätetty. Sen kautta voitaisiin myös oikeuttaa muutokset asevoimien johdossa.

Kremlin tiedottaja Dimitri Peskov kieltäytyi torstaina kommentoimasta Surovikinin olinpaikkaa. Hän ohjasi kysymykset puolustusministeriölle.

LUE MYÖS:
Professori: Yritetäänkö pätevän kenraalin paluu sodanjohtoon torpata?

 

Edit kello 14:52: Juttua täydennetty Financial Timesin tiedoilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)