Saksan liittokansleri Angela Merkelin taannoista kansantajuista tv-haastattelua epidemioiden tärkeästä niin sanotusta R0-luvusta eli tartuttavuusluvusta (perusuusiutumisluvusta) on laajalti kiitelty.
Alla ylimpänä näkyvällä videolla Angela Merkel selvittää, että jos R-luku on 1, tartuttaa yksi ihminen keskimäärin yhden ihmisen. Jos hän tartuttaakin keskimäärin 1,1 ihmistä, ollaan jo lokakuussa tilanteessa, jossa tehohoidon rajat tulevat vastaan. Jos R-luku on 1,2, tulevat rajat vastaan heinäkuussa ja luvulla 1,3 jo kesäkuussa.
Tämä johtuu eksponentiaalisesta leviämisestä. Siksi tartuttavuusluku on saatava alle yhden. Jos luku on yli yhden, epidemia jatkuu.
Suomessa sosiaalisessa mediassa on kauhisteltu sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) Alfa-tv:n Koronalive-ohjelmassa esittämiä lukuja. Ohisalolta kysyttiin haastattelussa 6. toukokuuta 2020, mihin asti tartuttavuusluku saa nousta.
Maria Ohisalo vastasi näin:
– Hallitus ei oikeastaan sano, että se saa nousta. Vaan meidän tehtävä on pystyä estämään, tukahduttamaan sitä tautia niissä kohdissa kun me huomataan aina, että se lähtee liikkeelle enemmän. Tällainen ikään kuin nuijimisstrategia. Kun me nähdään että tuolla se lähti, niin tää perus, että testataan enemmän, jäljitetään paremmin, eristetään sitten ihmisiä ja hoidetaan sitä kautta terveiksi. Tämä on hallituksen strategian keskiössä, jotta voidaan yhtä aikaa (samaan aikaan) näitä rajoituksia purkaa, Maria Ohisalo sanoi.
– Eli siellä jossain 1,6:sta eteenpäin se luku on, missä tehohoito tulee olemaan pahemmin kuormittunut. Ja totta kai seuraamme koko ajan sitä, että sinne ei päädytä, Ohisalo jatkoi.
Juontaja kysyi tällöin, onko R1,6 yläraja, jossa tiukennuksia otetaan käyttöön.
– 1,8 oli muistaakseni se aivan absoluuttinen yläraja, jossa sitten tiedetään, että tehohoitokapasiteetti on jo liian kuormittunut. Että tietenkään sellaiseen emme missään vaiheessa pyri, vaan että tauti pysyy mahdollisimman matalana. Ja sitä estämme kaikin keinoin, Ohisalo vastasi.
Ministeri siis antoi ikään kuin ymmärtää, että toimiin tulee ryhtyä vasta 1,6-luvusta eteenpäin. Toisaalta Maria Ohisalo sanoi myös, ettei tartuntoja saa päästää nousemaan ja niin tapahtuessa asiaan pitää puuttua.
Pääministeri Sanna Marin puhui samoista luvuista 15.5.2020 valtioneuvoston tilannekatsauksessa hallituksen hybridistrategiasta (alla olevalla videolla noin 25:00 alkaen).
Marin totesi, että yksi tavoite on terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen. Hän korosti ”kokonaisarviointia” ja rajoitustoimien kaikkia vaikutuksia.
– Jos se raja ylittyisi siellä R-ilmaantuvuusluvussa jossakin 1,6- ja 1,8-välillä, niin me emme tietenkään voisi odottaa sinne asti ja sitten vasta toimia, Sanna Marin sanoi.
Asiantuntijat arvelevat, että hallitusta on saatettu informoida pahasti väärin tai sitten jotain on käsitetty väärin. Todellisuudessa epidemia jatkuu jo 1,1-luvulla, kuten Sanna Marinkin sanoi, mutta ongelmia seuraa jo niinkin alhaisesta luvusta – kuten Angela Merkel totesi.
Niin kutsutussa Hetemäen raportissa esiteltiin malleja tehohoitopaikkojen tarpeista, jos R-luku olisi 1,6 tai 1,8.
Tämä haastispätkä kannattaa kuunnella loppuun asti. Tässä mainitaan että R0-luku 1,6 on yläraja mihin voidaan päästää Suomessa tilanne ? ja siitä ylöspäin tehohoidon kapasiteetti liiaksi kuormittuu. Hullunhommaa! #koronasuomi #koronafi #eroonkoronasta pic.twitter.com/aD7j1wVqdg
— Muusa Kostilainen (@MuusaK) May 9, 2020
https://www.youtube.com/watch?v=AOOaxPmFcT8