Kautta aikojen tiedon ja ymmärryksen lisääminen on ollut hyvästä. Alkaen uskonnollisista kirjoituksista ja jatkaen eri aikakausien tarjoamiin sodankäynnin oppaisiin, avainasemassa olevia on opastettu vallankäyttöön. Yksi osa sitä on kyky käsitellä itseään ja tulla toimeen muiden kanssa.
Tänään ihmismielen kasvattaminen on tärkeä kirjallisuuden laji. Johtotehtävissä olevat haluavat osata työnsä entistä paremmin. Yksi keino on lukea muiden kokemuksista – hyvistä ja huonoista.
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun keskusteluälykkyyden ja mielen johtamisen työelämäprofessori Helena Åhmanin väitöskirja käsitteli oman mielen johtamista ja yksilön menestymistä muuttuvissa organisaatioissa. Väitöskirjasta on hänen kymmenen julkaisemansa kirjan pitkä matka tuoreimpaan: selvään ja konkreettiseen suomen kielen käyttöön.
Monen hyvänkin väitöskirjan tieteelliskirjallisen akrobatian jälkeen tutkija pääsee aikaisempaa paremmin asettumaan maan pinnalle, käyttämään selkokieltä ja rehellistä minä-pronominia. Teoria vääntyy omakohtaisen kokemisen välittämiseksi. Siitä seuraa enimmäkseen hyvää – niin tekijän itsensä kuin lukijakunnankin kannalta.
Tunteet ylös, tunteet alas…
Nyt Åhman on ottanut koulutukselliseen työkalupakkiinsa termin ”tunnerohkeus”. Se on oppituote, joka samalla yllyttää ilmaisemaan suorin sanoin mutta ymmärtämään sanomistavan merkityksen. Väärällä tavalla lausuttu voi jäädä kuin pysyväksi arveksi osapuolten välille. Tunnerohkeudella ei siis pidä tavoitella uhkarohkeutta, jota usein kuvataan siltojen polttamiseksi.
Koulutustuotteilla on paljon nimiä, jotka perustuvat erilaisten tilanteiden tarpeisiin. Esimerkiksi psykologian tohtori Helinä Häkkänen mainitaan kirjassa ”muistikuvien ja tunteiden neutroloinnista”:
”Kyse ei tarvitse olla trauma, se voi olla vaikkapa asiakaspalvelutilanne, jonka asiakaspalvelija kokee loukkaavana, vaativa johtamistilanne tai vaivaamaan jäänyt keskustelu. Usein tällaisen muiston neutrolointiin riittää yksi 60 minuutin kestoinen hoitokerta. Yksin ei tarvitse jäädä”.
Muistan ruotsalaisen pullasorsayhteiskunnan tuohon liittyvän hikihelmen. Työyhteisö oli päättämässä jostakin tulevaan liittyvästä kauaskantoisesta asiasta, mikä ratkaistiin demokraattisesti äänestämällä. Lopputuloksen näin selvittyä vähemmistöön jääneille tarjottiin liki edellä mainitun kaltaista sielunhoitoa. Ehkä eduskunnan päätettyä ”käännytyslaista” vähemmistöön jääneille ja ”oikeusoppineille” olisi tullut tarjota samaa.
Siedä ja sopeudu
Yli puolivuosisataa sitten Yleisradio (”Repo-”) koulutti henkilökuntaansa muuan muassa kurssituotteen Sensitivity training -nimikkeellä. Kyse oli kanssakäymisen taitoihin perustuvista tavoitteista, suoraan puhumisesta ja toisten sietämisestä. Joidenkin yksilöiden kohdalla – etupäässä herkkien – seuraukset olivat vakavia. Siksipä Åhman myös pitää tärkeänä, että suoraan puhuttaessa tulee hallita itsensä sekä tuntea toinen osapuoli.
Kun kyseessä on johtamisen psykologiasta, vastuu on pitkälti esihenkilöllä. Tavallisesti hän on koulutetumpi, kokeneempi ja etulyöntiasemassa – näin yritys- ja yhteisöelämässä vastoin kuin väliin rajuissa poliitikkojen välisissä mittelöissä. Viimeksi mainittuun mutapainiin Åhman ei puutu – niistä kun väliin näyttää puuttuvan normaali käyttäytymissäännöstö.
Tunnerohkeus on oppikirja, jonka sisältö perustuu paljossa Åhmanin lukemaan, konsultoinnissaan kokemaan ja eri puolilla maailmaa suorittamiin haastatteluihin. Viitetiedot sen kertovat. Hän on jututtanut monissa esimiestehtävissä kunnostautuneita, joiden tunnerohkeuteen liittyvät teesit on luettavissa haastattelujakson päätteeksi.
Meille neuvojaan antavat lukemattomat teoreetikot sekä käytännön kokijat: Nokian Aasian toiminnoista vastannut menestyjä, ilmavoimiemme komentaja, psykologian erityisasiantuntijat sekä esimerkiksi astronautti. Viimeksi mainittu – Columbian yliopiston professori Michael Massimino – kertoo sietämisen eräänlaisen kestokykyennätyksen: kuinka tulla toimeen muiden kanssa, kun eletään säilykepurkissa sietämättömän pitkiä aikoja. Siihen kuitenkin kouluttaudutaan ja soveltumattomat karsitaan.
Massimo toteaa monien kollegoittensa tapaan, että avaruudesta maapalloa katsellen monien täällä käytävän riitojen typeryys, poliittisen debatin pienuus vaikuttaa turhalta energianhukalta.
Ääripäitä: Ahtisaari ja Putin
Yksi Åhmanin haastateltavista kirjassa on Matti Ahtisaaren perustaman ja aikoinaan johtaman rauhanneuvotteluja tekevän säätiön – CMI:n – entinen toimistopäällikkö Riikka Marjamäki. Hän kertoo Ahtisaaren kyvyistä ja ominaisuuksista. Tämä kuunteli ja oppi osapuolten mielipiteet, ei keskeyttänyt eikä olettanut, vaan lopuksi kertasi kuulemansa. Hyvät neuvottelijat eivät koskaan päästä toista osapuolta sanomaan kaiken päättävää sanaa ”ei”.
Yksi vaikeimmista kanssakäymisen muodoista on yritys keskustella nyky-Venäjän johdon kanssa. Sen koki aikoinaan Angela Merkel, joka istutettiin neuvottelemaan Vladimir Putinin kanssa. Tällä oli mukanaan suurikokoinen koira, jollaisia kohtaan Merkelillä oli kammo. Putin sai Merkelin ns. kipsiin istuttamalla hurtan Merkelin jalkojen juureen. Nöyryyttäminen oli tietoista matalamielistä sadismia. Loppujen lopuksi: mitä Venäjä tuolla voitti?
Helena Åhman: Tunnerohkeus. Puhumisen ja vastarinnan kohtaamisen taito. Otava 2024.
